Suvi-vuokkosia ja kyttyröitä sovun tiellä
Tiistai 29.7.2025 klo 05.40
Kotikuntamme tulevaisuuden näköala on tällä hetkellä poikkeuksellisen synkkä. Tulevaisuuden taivas on myrskyisä kuin tämänpäiväinen Lapin sää. Säkenöivät salamat lyövät kipeästi eri puolille pitäjää pakottaen arjen sankareita piiloutumaan julkiselta ryöpytykseltä. Yhden asian aktivistit jyrisevät somekanavilla ukkosen pauhulla. Kunnallispolitiikassa on palattu takaisin umpikepulaisen junttapullan pakkosyömiseen, jossa kunnan uunista revitään viimeisetkin lämmönhaituvat oman pullan paistamiseen.
Kyttyrälohesta on kasvanut kokoaan suurempi keppihevonen, jolla ratsastetaan valtakunnan median maneesilla hömppäjoikun tahdissa omia itsekkäitä etuja vaalien. Kyttyrälohi ja jokisaamelainen kulttuuri eivät ole vielä tehneet edes sinunkauppoja. On siis turha vaahdota saamelaisten kalastusoikeuksista ja perinteisen kulttuurin säilyttämisestä omimalla vieraslaji tai edes osa sen Tenojokeen nousevasta kannasta tähän tarkoitukseen.
Utsjoen entisen pätkäkunnanjohtajan julkinen närkästyminen Helsingin Sanomissa julkaistusta Utsjoen kalastusmatkailua käsittelevästä jutusta kertoo kaiken oleellisen saamelaisaktivistien perimmäisistä tavoitteista. Taina Máret Pieski tulee korostaneeksi kirjoituksessaan kenties tahtomattaan saamelaisten kalastusoikeuksien kävelevän kaikkien muiden oikeuksien yli. Hän rohkenee väittää jokisaamelaisen kulttuurin olevan paljon arvokkaampaa kuin matkailijoiden kalastusmahdollisuudet. Näin kirjoittaessaan hän syyllistyy samaan perisyntiin kuin saamelaisaktivistit: Heidän ajatusmallissaan saamelaisten oikeuksien toteutuminen on mahdollista vain kaikkien muiden oikeuksia rajaamalla eli suomeksi sanottuna niitä polkemalla.
Jos jokisaamelaisen kulttuurin säilyminen on kyttyrälohien kulkuttamisen varassa, meillä kaikilla luontoa ja luonnonvaroja arvostavilla ja niitä kunnioittavilla ihmisillä on edessä parempi tulevaisuus. Kyttyrälohikantojen luontaisesti voimakkaasta vaihtelusta ja merellisistä olosuhteista johtuen myös Tenojokeen nousevien kyttyrälohien määrä tulee romahtamaan lähivuosina. Minkä varaan Pieskin hehkuttama saamelainen jokikulttuuri sen jälkeen rakennetaan?
Mihin Pieski unohti sen tosiasian, että valtaosa Tenojokilaaksossa toimivista, myös kalastusmatkailua harjoittavista matkailuyrityksistä on saamelaisten henkilöiden omistamia? Pitäisikö heidän panna lappu luukulle ja luopua laillisen elinkeinon harjoittamisesta, jotta kulttuuripersoonat saisivat voimaannuttaa itseään rauhassa? Hesarin jutussa oli nimittäin kyse saamelaisten omistamien matkailuyritysten elinkelpoisuuden kannalta merkittävien ohjelmapalveluiden tuottamisessa tarvittavien kalastusoppaiden toiminnan esittelemisestä.
Olen kirjoittanut lukuisia kertoja elinvoimaisten lohikantojen olevan ehdoton edellytys lohenkalastukseen perustuvan saamelaiskulttuurin elinvoimaisena säilymiselle. Eikä kyse suinkaan ole vain saamelaisten kulttuurista. Maailmassa on lukuisia maantieteellisiä alueita, joilla ihmisten, perheiden ja jopa kokonaisten yhteisöjen arki ja elämä rakentuvat kalastuksen varaan. Kalakannat hupenevat kiihtyvää vauhtia kaikkialla maailmassa. Kaloja ei enää riitä ylläpitämään niiden pyytämisestä elävien yhteisöjen toimeentuloa riittävänä. Tätä taustaa vasten saamelaisaktivistien uhriutuminen näyttää säälittävältä ja turhalta. Heidän pitäisi käydä tutustumassa sellaisiin yhteisöihin, jotka taistelevat jokapäiväisestä ruuasta ja hengissä säilymisestä.
Korostettakoon vielä kerran kaikkein tärkeintä juurisyytä, joka koskettaa meitä Tenojokilaaksossa asuvia ja eläviä. Lohikannat ovat romahtaneet hälyttävän alas. Viime kesänä Tenoon nousi 8000 lohta. Tänä kesänä niitä nousisi suurinpiirtein saman verran, vaikka joessa ei olisi yhtään ainutta kyttyrälohta eikä norjalaisten patoa näkyisi edes Suvi Westin painajaisissa.
Suvi West on kertonut kirjassaan, haastatteluissa ja jälleen Instagramissa etelän miesten huijauksista. Etelän media ostaa tämänkin väitteen totena. Kommentoin poikkeuksellisesti hänen väitettään, koska se vääristelee historiaa niin rajusti ja syyttömiä ihmisiä leimaten.
Jokainen etelän ihmisen ostama tontti, tila, mökki ja talo on vaihtanut omistajaa käypään markkinahintaan. West ei ainoastaan syytä perusteetta ulkopaikkakuntalaisia huijareiksi, vaan hän vääristelee historian kulkua. Utsjoki ei ole mikään muusta maailmasta irrallinen reservaatti. Markkinatalous on ollut täällä läsnä ja vallitseva olotila jo noin 70 vuoden ajan. On turha verrata kiinteistöjen hintaa 1950 ja 2020-luvulla.
Onko West ilmaissut huolensa Otamäen, Reisijärven tai Savukosken kiinteistönomistajien kokemasta vääryydestä, kun heidän kiinteistöjensä arvo on romahtanut viimeisen 20 vuoden aikana? Ei hän ole. Hän viestittää ainoastaan vankkaa vasemmistolaista maailmankuvaansa, joka ei hyväksy edes omien sukulaisten ja heimoveljien kiinteistönomistusten arvonnousua kapitalistisen maailmanjärjestyksen ansiosta. Suurin osa Utsjoen asuintaloista on ollut ja on edelleen paikkakuntalaisten omistuksessa. Näin ollen myös kiinteistöjen arvonnoususta suurin hyöty on langennut paikkakunnalla asuville, joista noin puolet on saamelaisia.
Westin väite toistaa samaa uhrinarratiivia, johon saamelaisaktivistien koko toiminta perustuu. Heidän tarinassaan valkoinen mies on valloittaja, joka alistaa kaikki muut valtansa alle. Tenojoen rantatörmällä niukan elannon tarjonneella pientilalla elänyt saamelainen, joka on halunnut tarjota omille lapsilleen paremman huomisen koulutuksen ja työn kautta, on tarinassa uhri. Uhriksi joutuminen on muodostunut Westin ja muiden saamelaisaktivistien tarinoissa ylisukupolviseksi, periytyväksi olotilaksi, johon parannus löytyy ainoastaan kaikkia valkoisia miehiä syrjimällä ja rankaisemalla.
En kiistä, etteikö kauppahinta jonkin yksittäisen kiinteistön osalta ole voinut olla tavanomaista halvempi. Itsekin Utsjoelta useita kiinteistöjä ostaneena tiedän kokemuksesta markkinamekanismien toimivan myös täällä toisin kuin vasemmistolaista maailmankuvaa kylvävä West luulee. Hän ei mainitse sanallakaan niistä tilanteista, joissa saamelainen, usein sukulainen, on käyttänyt ahdinkoon joutuneen henkilön tilannetta hyväksi ostamalla hänen kiinteistönsä selkeästi alle markkinahinnan. En tunne henkilökohtaisesti Westiä enkä hänen sukulaisiaan. Minulla ei sen takia ole kompetenssia arvioida, onko hänen kertomuksensa viinapullolla ostetuista kiinteistöistä kenties häntä läheisesti koskettava. Yleisen elämänkokemuksen perusteella tiedän sen, että alkoholistille viinapullo on aina oikean hintainen ja vieläpä hintansa väärti syntyperästä riippumatta.
Tiivistäen totean vielä Westin antavan tarkoituksella väärän kuvan historiasta. Hän leimaa syyttömiä ihmisiä ja ihmisryhmää, ulkopaikkakuntalaisia kiinteistönomistajia huijareiksi ja hyväksikäyttäjiksi, mikä on syvästi tuomittavaa käytöstä. Hän on useaan otteeseen syyllistynyt jakamaan myös kuntalaisia kahteen kastiin, ”meihin” ja ”niihin”. Utsjoella asuvana, mutta paljon myös Ylä-Tenolla asuvia tuntevana voin vain hämmästellä, miten hän ei ole tavannut Karigasniemellä niitä hyvää ja onnellista elämää eläviä paikallisia, joihin minä olen ilokseni saanut tutustua.
Toukokuussa järjestetyssä Arctic Spirit-konferensissa West puhui siitä, kuinka hän toivoo, että turistit eivät löydä Utsjoelle: ”Että edes Utsjoki säästyisi”. Ilmeisesti matkailua hyväksyttävämpi elinkeino olisi käsityöyrittäjyys, joka ei valitettavasti skaalaudu pelastamaan Utsjoen kuntaa pakkoliitokselta. Pakkoliitos Inarin kunnan kanssa tuskin edistäisi hänen ajamiaan asioita, joten on vaikea ymmärtää, miksi hän muiden saamelaisaktivistien tavoin haluaa väkisin ajaa kuntaa sitä kohti. Kuntaliitosta jo vuosikymmeniä kannattaneena minun olisi helppo toivoa Suvi Westin märän päiväunen turistivapaasta Utsjoesta toteutuvan. Samalla varmistuisi se, että museonjohtaja Taina Máret Pieskillä pitäisi kiirettä jokisaamelaisen kulttuurihistorian tallentamisessa tuleville sukupolville. Onneksi työ, toimeentulo ja itse hankittu leipä ovat myös saamelaisväestön valtaosalle elämän kantavia tukipilareita. On parempi tukea heidän elämänkatsomustaan kuin yrittää ymmärtää yksittäisten aktivistien märkiä päiväunia.
Huuhaa on huuhaata, vaikka se tulisi Nuorgamista tai Reististä
Torstai 24.7.2025 klo 20.55
Uutisointi vieraslaji kyttyrälohesta on muuttunut nurinkuriseksi. Vielä kaksi vuotta sitten siitä uutisoitiin ikävänä riesana, jonka kannat ovat harmillisesti vahvistuneet. Viime viikkojen uutisoinnissa kyttyrälohien määrän laskua ja kalastajien saaliiden pienentymistä on kuvailtu negatiivisiksi asioiksi. Saamelaisaktivistit ovat toitottaneet valtakunnan mediaa myöten norjalaisten suorittamasta riistosta, kun he sentään yrittävät kehittää tehokkaita tapoja kyttyrälohi-invaasion torppaamiseen.
Perusasioiden tunnustaminen on aina hyvä pohja minkä tahansa asian käsittelyyn. Kyttyrälohi on ja tulee edelleen olemaan ei toivottu vieraslaji. Sen takia on turha huudella mitään saalisjaon oikeudenmukaisuudesta saati kyttyrälohenpyynnin perinteisestä kulttuurista. Hesarin ja Ylen uutisoinnit Seidan kyttyrälohipadon alapuolella uivista muutamasta kymmenestä lohesta olivat kömpelö vippaskonsti oman agendan esille tuomiselle. Jos suurin huoli on se, että julkisesti katsottavissa olleen videon perusteella padon alapuolella on muutama kymmenen lohta, ollaan pahasti sivuraiteilla. Jokaisen pilkun paikan ymmärtävän pitäisi olla huolissaan siitä, että padon alapuolella ei ole päivittäin tuhansia lohia odottamassa ylävirtaan pääsyä.
Tenon lohikantojen tilaan ja kyttyräloheen liittyvät julkiset kannanotot viimeisen reilun viikon ajalta kuvaavat todella hyvin jokivarren tunnelmia. Yrittäjäkenttä on jakaantunut jo aikoja sitten voittajiin ja häviäjiin. Voittajia ovat he, jotka ovat pitkäjänteisesti rakentaneet omaa yritystään olemassa olevien mahdollisuuksien ja olosuhteiden varaan. Tiistaiaamuna MTV:n Huomenta Suomi-lähetyksessä oli harvinaista kuvamateriaalia. Nuorgamin Lomakeskuksen Raimo Hekkasen haastattelun taustalla näkyi ripeää ammattimiesten ahkerointia. Miljoonaluokan matkailuinvestointi ei olisi mahdollista ilman oikeiden asioiden tekemistä. Myös Salosen Tiinan haastattelusta huokui lämmin ja positiivinen ote.
Äkillisestä rakennemuutoksesta on turha vauhkota. Samalla perinteisen soutusuvannon rantatörmällä on kaksi matkailuyritystä. Toinen niistä takoi vuonna 2023 todella komean, positiivisen tuloksen. Toinen yritys on yrityssaneerauksessa. Mikä se sellainen rakennemuutos on, joka koskettaa joka toista yritystä?
Kirjoitin julkisesti jo vuonna 2021, että täydellinen lohenkalsstuskielto on parasta, mitä Utsjoelle on koskaan tapahtunut. Tämän kesän aikana on tapahtunut monta asiaa, jotka alleviivaavat tuon rohkean lausunnon todenperäisyyttä.
Kesäpäiviä ilman pitkiä kalsareita
Maanantai 14.7.2025 klo 20.30
Alkukesän koleus vaihtui aurinkoisen lämpimiin päiviin parahiksi pitkän mökkiviikonlopun alla. Lämpömittari kapusi Finnmarkin tuntureilla hieman yli kahdenkymmenen asteen lukemiin. Ensimmäinen kävelymatka tien varresta erämaahan avasi yllättävät olosuhteet. Toukokuun puolivälissä lunta oli paljon. Toukokuun loppu, kesäkuu lähes kokonaan ja heinäkuun ensimmäinen viikko olivat kylmiä. Siitä huolimatta lumien sulamisvesiä ei enää ollut maastossa. Joet ja purot olivat vähävetisiä ja suot kuivia. Käveleminen oli helppoa, koska ei ollut tarvetta kierrellä kosteita paikkoja. Lunta oli vielä runsaasti jyrkkien rinteiden ja kurujen varjopaikoissa.
Tunturijärvien pintavesien lämpötila vaihteli kymmenestä asteesta kahteentoista asteeseen. Isoissa järvissä kalat, sekä raudut että taimenet, olivat vaikeasti löydettävissä. Pienissä järvissä tilanne oli onneksi toisenlainen. Tuulen tyyntyessä raudut nousivat aktiivisesti pintaan. Silloin ne olivat otillaan. Tuulenvireen jälleen noustua raudut hävisivät yhtä nopeasti kuin olivat ilmestyneet.
Pari vuotta sitten olin useammalla työmaalla samaan aikaan maalarimestari Juha Mäntylän kanssa. Hänenkin leipänsä on levällään pitkin poikin isänmaata. Mankalankosken rannalta on Inarinjärven maisemiin pitkä matka, mutta ammattimiestä matka ei hidasta. Rakennustöiden ohessa ehdimme jutella lukuisat kerrat lohensoudusta ja ottivieheistä. Juha antoi minulle pakistaan muutamia tekemiään Mankala-vaappuja. Lohenkalastuksen jäätyä jo vuosia sitten historian hämärään olen tarjonnut hänen tekemiään vaappuja rauduille ja taimenille. Hyvät väritykset ja kalastavat uinnit ovat osoittautuneet onnistuneeksi yhdistelmäksi myös Finnmarkin tunturijärvillä. Raudut ovat tykästyneet erityisen hanakasti kuvan Mankala-vaappuun.
Tenon soutusuvannoilta ja rantatörmiltä kuuluu jälleen kummia. Lohen salakalastus rehottaa valtoimenaan. Valvonta on ollut niin näkyvää, että sillä lienee tarkoitus viestiä käsien pystyyn nostamisesta. Hupiajelua suihkuturbiini löpöttäen on varmasti mukana tehdä kauniina kesäpäivänä, kun tietää jo etukäteen kaiken olevan kunnossa. Valvonnan tulokset olisivat mitä ilmeisemmin tyystin toisenlaisia, jos valvojat tuotaisiin Saariselän eteläpuolelta.
Sekalainen oikeustila päättyy heinäkuun lopussa. Uusi saamelaiskäräjälaki astuu voimaan elokuun alussa. Sen jälkeen jokaisen kulttuuriin vetoavan salakalastajan on syytä tutustua uuteen lakiin ja sen perusteluihin ainakin seuraavan osalta:
”Yhdessä perus- ja ihmisoikeuksien turvaamista koskevan julkisen vallan velvoitteen kanssa perustuslain 17 §:n 3 momentin säännös velvoittaa julkista valtaa sallimaan ja tukemaan siinä tarkoitettujen ryhmien oman kielen ja kulttuurin kehittämistä. Säännös tarjoaa perusoikeusuudistuksen perustelujen mukaan valtiosääntöisen perustan myös siinä tarkoitettujen ryhmien elinolosuhteiden kehittämiselle niiden omaa kulttuuriperinnettä kunnioittaen. Toisaalta säännös ei merkitse siinä tarkoitettujen ryhmien oikeutta omaan kulttuuriinsa vedoten poiketa suomalaisen oikeusjärjestyksen asettamista säännöistä (HE309/1993 vp. S. 65/II.”
The Klink
Sunnuntai 6.7.2025 klo 23.40
Hollantilainen perhokalastaja ja perhonsitoja Hans van Klinken ja hänen vaimonsa Ina nauttivat tämän kesän aikana Utsjoen ja lähialueen kalavesistä pidemmän kaavan mukaan. He saapuivat paikkakunnalle viikko sitten ja viipyvät heinäkuun loppuun saakka. Hans vetää lapsille ja nuorille tarkoitettuja perhonsidonta- ja perhokalastuskursseja Utsjoella, Nuorgamissa ja Karigasniemellä. Lisäksi hän tutustuu paikallisiin yrityksiin, kalastuspaikkoihin ja paikallisiin kalalajeihin. Harjus on hänen suosikkikalansa, joten sen kalastus on luonnollisesti tärkeässä roolissa kuukauden aikana.
Kävimme Hansin ja Inan sekä kalastusmatkailun moniottelijan, Elias Teriön kanssa kyttyrälohia pyytämässä Tenonvuonolla torstaina. Lähes jokaisessa vuononpohjukassa ja puron suulla oli vahva suomalaismiehitys. Kyttyrälohen kalastamisesta on tullut todella suosittua. Suuresta kalastajamäärästä huolimatta emme nähneet minkäänlaista havaintoa kyttyrälohista. Tuuli puhalsi kylmästi pohjoisesta. Lämpötila oli monta astetta plussan puolella. Olosuhteet eivät olleet kovin mieltä ylentävät, mutta oikeanlaisella pukeutumisella kalastuksesta pystyi nauttimaan.
Perjantaina pidimme tupajumia maailman vaatimattomimman lohitorpan suojassa. Sidoimme perhoja. Hans sitoi minulle ja Pietulle Klinkhåmer Special-perhot. Minä sidoin Hansille pari lohiperhoa ja muutaman kyttyrälohiperhon. Sidonnan lomassa rupattelimme lohenkalastuksesta. Keskustelu lainehti luontevasti Osmansuvannolta Kuolan niemimaan ja Labradorin niemimaan lohijoille sekä Yukonin rautuvesille. Hymyssä suin saatoimme todeta olleemme kalastuksen suhteen onnenpoikia, oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Kalastuksen ja perhonsidonnan ansiosta olemme molemmat saaneet elää todella rikkaan ja antoisan elämän jo tähän mennessä.
Sidontatuokion päätteeksi signeerasimme kirjoja. En ollut ehtinyt tilata Hansin kirjoittamaa The Klink-kirjaa, joten hän toi sen minulle lohitorpalle asti. Vastavuoroisesti annoin hänelle useamman oman kirjani omistuskirjoitusten kera.
Ilta sai ansaitsemansa kruunun Osmansuvannon rannalla, Kojamokivien ja Ottiniemen välissä. Hans ja Elias kalastivat harjusta. Minä väijyin rantapenkalla kameran kanssa. Mirella ja Pietu piipahtivat iltakävelyllä seuraamassa maailmankuulun lentävän hollantilaisen kalastusta kotisuvannon jäntevällä virralla.
Viikonlopun aikana tutustuimme Finnmarkin rautuvesiin. Sää muuttui huonosta vielä huonommaksi. Pohjoistuuli tunki luihin ja ytimiin. Raudut piiloutuivat syvyyksien kätköihin. Haastavista, ajoittain jopa vaikeista olosuhteista huolimatta meillä oli todella mukavaa. Myös Hansin vaimo Ina viihtyi kauniissa maisemissa erinomaisesti. Majoituimme yhdeksi yöksi perinteiseen Ifjordin lomakylään. Sen päärakennuksen ravintola remontoitiin muutama vuosi sitten. Se on nykyään viihtyisä ja toimiva ruoka- ja kahvittelupaikka. Myös mökeissä on tehty pieniä petrauksia. Nirson niuhottajan kannattaa etsiä majapaikka jostain muualta, mutta hyvää sijaintia etsivä Metsä-Ville tai Kala-Kalle vanhenee niissä yön tai vaikka useammankin vanhaksi vaivatta.
Kyttyrälohi-invaasion ansiosta näillä leveysasteilla on tällä hetkellä enemmän kalastusmatkailijoita kuin kertaakaan vuoden 2020 jälkeen. Tulijoita olisi ollut vielä runsaammin, mutta monista kielteisistä seikoista johtuen osa on kääntänyt vapansa muille apajille. Kaksi tärkeintä kalastusmatkailua torppaavaa tekijää ovat Tenojoen kalastussääntö ja paikallisen väestön suhtautuminen.
Tenojoen kalastussääntö mahdollistaa muiden kalalajien kuin lohen ja meriraudun kalastamisen. Mutta. Muiden kalalajien kalastusta säädellään lohenkalastuksen säätelyn kylkiäisenä. Mitä järkeä on esimerkiksi viikkorauhoituksessa harjuksen tai kyttyrälohen kalastuksessa? Vielä vähemmän tolkkua on siinä, että osakkaita eli kalastusoikeuden omistajia kohdellaan harjuksen ja kyttyrälohen tai vaikka hauen kalastuksessa eriarvoisesti asuinpaikan ja syntyperän perusteella?
Tenon kalastuksensäätelyn logiikkaa pitäisi kokeilla lupiinien poistamisessa. Eduskunta voisi säätää erillisen lain lupiinien pois kitkemisestä. Niitä saisi kitkeä ainoastaan maanantai klo 19 - sunnuntai klo 19 välisenä aikana. Lupiinien kitkeminen olisi sallittua ainoastaan syntyperäisille ruotsia äidinkielenään puhuville paikallisille. Muualta muuttanut tontin tai maatilan omistaja saisi kitkeä lupiineja ainoastaan kevyenliikenteen väylältä vihreät sandaalit jalassaan. Omalta maalta hän saisi kitkeä niitä vain saatuaan ensin Uudenmaan ely-keskuksen lupiiniasiantuntijalta luvan lupiinien poistamiseen. Lupa oikeuttaisi vain kolmen perheenjäsenen osallistuvan työhön. Sallittuja työvälineitä olisivat Fiskarsin kynsisakset ja numeron 8 ja tai sitä pienemmät oranssit viiltosuojakäsineet. Ruotsinkielinen kulttuurinystävä saisi kitkeä lupiineja rajoituksetta kenen tahansa maalta millä tahansa tavalla, vaikka kaivinkoneella.
Harjuksen, siian, taimenen ja meritaimenen osalta pitäisi ehdottomasti säätää riittävän tiukat saaliskiintiöt. Kiintiöillä on monta merkitystä. Ensinnäkin ne oikein määriteltyinä varmistavat kalakantojen kestävän kehityksen. Toiseksi ne lisäävät kyseisten kalalajien arvostusta ja ohjaavat siten kalastusta parempaan ja kestävämpään suuntaan. Kolmanneksi ne houkuttelevat jokivarteen kalastajia, jotka ovat halukkaampia ostamaan paikallisia palveluita. Katseet pitää kääntää historiallisesta resurssista eli lohesta tämän päivän vahvuuksiin ja olemassa oleviin resursseihin. Lohijokena Teno oli brutaalin ja primitiivisen lohien lahtaamiskulttuurin takia vain kansallisesti tunnettu. Harjusjokena sillä on erinomaiset mahdollisuudet nousta kansainvälisesti tunnetuksi ja arvostetuksi kalastuspaikaksi.
Hans van Klinken kirjaa signeeraamassa lohitorpan sidontatuokion lomassa.
Ottiperhon valintaa Hans van Klinkenin perhorasiasta Osmansuvannon rannalla. Kuva Mirella Ronkainen.
Ina van Klinken kyttyrälohia perhokalastamassa Tenovuonossa.
Elias Teriö perhokalastamassa rautua Finnmarkin tunturiylängön järvellä.
Utsjoen kunnan aikaikkuna kapenee
Lauantai 7.6.2025 klo 22.45
Talouden vatupassia vaateriin justeeratessa on yleensä kaksi vaihtoehtoa. Pitää joko saada lisää tuloja tai karsia menoja. Utsjoen kunnan tapauksessa tulojen lisääminen on puhtaasti teoreettinen vaihtoehto. Käytännössä se ei ole mahdollista, koska suurin osa valtuutetuista ja kuntaa kuristusotteessa pitävät poroelinkeinon harjoittajat eivät hyväksy mitään positiivisia kehityshankkeita. Kevään kunnallisvaaleissa paliskuntien ote kunnallisessa päätöksenteossa vahvistui entisestään. Lähipäivinä julkaistavat luottamushenkilövalinnat tulevat ennakkotietojen perusteella vahvistamaan poroelinkeinon tukahduttavaa kuristusotetta.
Jussi Eiramo on rakentanut Saariselän eteläpuolelle Kakslauttaseen maailmanluokan matkailukeskittymän. Hänen yrityksensä Kakslauttanen Arctic Resort Oy on ollut pitkään Sodankylän kunnan toiseksi suurin veronmaksaja. Ainoastaan Kevitsan kaivos tuottaa kuntaan enemmän verotuloja. Eiramo on sijoittanut Utsjoelle hotellihankkeeseen 15 miljoonaa euroa. Hotelli on ollut valmiina jo neljä vuotta, mutta sen toiminnan kannalta välttämättömien ohjelmapalveluiden reitistöt eivät ole saaneet vieläkään tarvittavia lupia. Utsjoen kunnan kannalta Eiramon hotellin kohtalo on monella tavalla elämän ja kuoleman kysymys. Kunnan tämän hetkisten talouslukujen, väestökehityksen ja tulevaisuuden näkymien perusteella on lähes varmaa, että ilman Eiramon hotellin esteetöntä toimintaa ei ole olemassa edellytyksiä kunnan säilymiselle itsenäisenä.
Sivusta seuraajalle on syntynyt vahva mielikuva, että hotellin rakentaminen Utsjoelle oli virheinvestointi. Paikallinen toimintaympäristö on jääräpäisen järkähtämättömästi matkailija- ja matkailuelinkeinovastainen. Matkailijoita eikä varsinkaan muualta tulevia matkailuyrittäjiä ei tänne haluta. Jussi Eiramon kohtaamat vaikeudet hotellin avaamisessa ovat laajasti Lapin matkailuyrittäjien tiedossa. Vain hullu tulisi yrittäjäksi kuntaan, jossa Eiramon osaamisella ja sitkeydellä sekä Kakslauttanen Arctic Resort Oy:n käytettävissä olevilla varoilla ei saada pientä hotellia avattua suunnitellulla tavalla.
Utsjoen kunta täyttää ensi vuonna 150 vuotta. Nykyisellä kehityssuunnalla meistä tulee muutamassa vuodessa inarilaisia niin, että kenenkään ei tarvitse nostaa ahteria ylös sohvalta. Minä olen kannattanut kuntaliitosta jo pitkään. Olen käyttänyt häpeämättä slogania ”Utsjoki on kohtalo, Inari kutsumus”.
Utsjoen kuntakeskuksen katukuvaa ihaillessa voi vain nyökytellä tyytyväisenä paikallisen oraakkelin kaukonäköisyydelle. Kylänraittia entisine liikerakennuksineen on muokattu määrätietoisesti kuntakeskuksesta Inarin kunnan syrjäseudulla olevaksi kyläpahaseksi kolmen vuosikymmenen kuluessa. Lopputuloksena on rapistuva nukkumalähiö, jossa parasta palvelua tarjoaa kyläyhdistyksen ylläpitämä kylätalo.
Kunnan taloudellinen ahdinko on vähintään sataprosenttisesti omakutoinen eli itse aiheutettu. Lohenkalastuskiellon varjolla rakennettu rakennemuutoshätätila on pelkkää poliittista vastuun pakoilua ja tosiasioiden kieltämistä. Sitä voisi kutsua myös laiskuuden ja aikaansaamattomuuden kruunuksi, mutta ei sentään mennä niin pitkälle. Niin laiskaa miestä ei olekaan, etteikö hän arvostelua osakseen saatuaan tomertuisi vastahyökkäykseen.
Jussi Eiramon hotellin tilanne on paras mahdollinen ajankuva Utsjoen kunnan nykytilanteesta. Kunnassa tehdään viranhaltijoiden toimesta hartiavoimin töitä, jotta vaadittavat noin 800 000 euron menovähennykset saadaan kursittua kasaan. Samaan aikaan kunnan elinvoimatiimin luoma matkailun master plan sai paikallisilta paliskunnilta ja saamelaiskäräjiltä kylmintä mahdollista kyytiä. Paliskunnat eivät hyväksy YHTÄÄN AINUTTA kävely- tai muutakaan reittiä kunnan alueella kulkevien asvalttiteiden ulkopuolelle. Saamelaiskäräjät tuki omassa lausunnossaan paliskuntien näkemyksiä.
Se miten Eiramon Jussin hotelli ja Utsjoen kunnan talousahdinko liittyvät toisiinsa on hyvin yksinkertainen yhtälö. Jos hotelli olisi ollut jo neljä vuotta auki ja täydessä toiminnassa, Utsjoen kunnan saamat verotulot riittäisivät menojen kattamiseen. Paliskuntien suhtautuminen kertoo koruttomasti Utsjoen kunnan tilanteen. Kunnan merkittävimpänä elinkeinona pidetty porotalous on kuntatalouden kannalta täysin hyödytön elinkeino. Vaikka Kaldoaivin ja Paistunturin paliskuntien alueella taajoisi miljoona poroa, ne eivät pelastaisi kuntaa. Päinvastoin. Nykyisetkin poromäärät ylittävät herkän tunturiluonnon sietokyvyn. Teollisen mittakaavan poroelinkeino tuhoaa vääjäämättä tunturialueiden luonnon, vieläpä paljon nopeammin ja tehokkaammin kuin ilmastonmuutos. Samaan aikaan poroelinkeinon edustajat estävät muiden elinkeinojen kannattavan kehittämisen.
Eduskunta tulee hyväksymään hallituksen esityksen uudeksi saamelaiskäräjälaiksi todennäköisesti jo ensi viikolla. Voimaan tultuaan se tulee olemaan viimeinen naula Utsjoen kunnan velasta vettyneeseen arkkuun. Neuvotteluvelvoite ja yksimielisyyden saavuttamisen vaatimus merkitsevät käytännössä saamelaisten asuinalueen kuntien itsehallinnon kuoppaamista. Sen jälkeen Utsjoelle ei ole mahdollista toteuttaa matkailun master plan suunnitelman mukaista merkittävää hotellihanketta. Utsjoen kunnan aikaikkuna umpeutuu presidentin vahvistettua allekirjoituksellaan saamelaiskäräjälain. Juhannussauna 2025 tulee olemaan kitkerän savun ja piikikkäiden koivunoksien vereslihalle raastamien olkavarsien värittämä. Täältä tullaan Inari!
Oi autuas vanhuus!
Lauantai 10.5.2025 klo 22.35
Vanheneminen on taidetta, lauloi Juha Vainio aikoinaan. Nuoremmille sukupolville voi olla tuntematon asia, että kansantaiteilija kirjoitti 1970-luvulla Nyrkkiposti-lehteen pakinoita. Junnun Lapin matkat esiintyivät usein hänen kirjoitustensa aiheina. Eräässä kirjoituksessa hän kertoi kalastusmatkasta Tenolle yhdessä legendaarisen radiotoimittajan Raimo ”Höyry” Häyrisen kanssa.
Junnu ja Höyry asuivat Majalla eli Utsjoen matkailuhotellilla. Soutajat tulivat hakemaan heidät veneillä hotellin rannasta. Pitkä ajomatka suuntautui ensin Utsjokea alavirtaan Tenolle. Sen jälkeen lohiveneiden kokat kääntyivät ylävirtaan. Ajomatka johdatti venekunnat Kivikosken lähtöpaikalle. Junnun soutajana oli Piera Guttorm. Soutaja valitsi ottivieheet hyvällä menestyksellä.
Nyrkkipostiin kirjoittamassaan tarinassa Junnu kuvasi yhden Kivikosken ja Kalakapustajyrhämän maisemissa vietetyn lohiyön tapahtumia. Teksti on erinomaista aikalaiskuvausta. Laulun sanat tulivat elävästi mieleeni pari kuukautta sitten luettuani Lapin Kansasta pienen uutisen Lapin käräjäoikeuden päätöksestä. Oikeus jätti paikkakunnalla ikänsä asuneen saamelaisen miehen tuomitsematta kalastusrikoksesta hänen korkean ikänsä perusteella. Mies oli kalastanut Ala-Tenolla lohen kalastuskiellon aikana saaden saaliikseen kaksi lohta. Oikeus jätti siis miehen tuomitsematta, koska hän oli iäkäs.
Syyttäjä ei valittanut vapauttavasta päätöksestä, joten se sai lainvoiman. Pandoran lipas on avattu. Lapin käräjäoikeuden päätös on aivan uskomattoman upea ilouutinen kaikille varttuville kansalaisille. Laki on tarkoitettu vain nuorten, mutta kuitenkin vähintään 15-vuotta täyttäneiden noudatettavaksi. Käräjäoikeus ei linjannut, milloin ihmisen katsotaan saavuttaneen rikosoikeudellisesta vastuusta vapauttavan korkean iän kynnyksen. Erityisen suuri ilouutinen käräjäoikeuden lainvoimainen päätös on kaikille eläkeiän saavuttaneille hirven salakaatajille, puukkohippasilla voittajana kehään jääneille, Summitilla ahmoja yliajaville, varttuneemmalla iällä pedofiilian ilot löytäneille seksiaddikteille sekä verottajan kanssa kisaaville itseoppineille neuvoksille. Eläköön Suomi ja oikeusvaltio, valoisa vanhuus häämöttää isänmaan iltaruskon taivaankannen alla.
Käräjäoikeuden päätöstä miettiessä mieleen nousee yksi hyvin arveluttava vaihtoehto. Miksi oikeus lähti heikoille jäille etsimään vesiselvässä asiassa tilanteeseen sopivaa perustetta vapauttavalle tuomiolle? Oikeus olisi voinut päätyä samaan perusteluun kuin aikaisemmissa saamelaisten salakalastusta koskevissa rikosepäilyissä. Se olisi voinut perustella uhanalaisen kalalajin kalastamista ja niiden tappamista saamelaisten kulttuuriin pohjautuvilla oikeuksilla. Oliko syynä kenties se, että tällä kertaa lakia tulkitsevat oikeuden palvelijat ymmärsivät, että 1990-luvulla uudistetun perustuslain perusteluissa on kerrottu hyvin selkeästi, että saamelaisten kulttuurin harjoittamisen suoja ei oikeuta rikkomaan lakia?
Talvi otti niskalenkin pilkkikansasta
Sunnuntai 4.5 klo 19.40
Pohjoisen Lapin talvi oli vähäluminen huhtikuun puoliväliin asti. Sen jälkeen lunta on tullut lisää haitalle asti. Finnmarkin tuntureilla sää on ollut viimeiset kaksi viikkoa todella nopeasti vaihteleva. Kauniita, aurinkoisia päiviä on ollut vain muutama. Tuulisia tuisku- ja lumisadepäiviä on ollut sitäkin runsaammin. Useimmilla pilkkijärvillä lumipeite on vahvistunut niin paksuksi, että avannon jään läpi saadakseen on pitänyt ensin heilua lumilapion varressa hyvä tovi.
Kulkukeli on ollut hiihtäjille erityisen hankala. Kova tuuli vaikeuttaa merkittävästi puuttomalla tunturiylängöllä liikkumista. Kostea lumi on paakkuntunut suksien pohjaan. Helppoa ei ole ollut kelkkailijoillakaan. Omalle kohdalle sattui alkuviikosta kunnon istahtaminen vesikkoon. Uvekkokelissä tutun järven ylitys meni kymmenen metriä pitkäksi. Sankassa lumisateessa jyrkän rantatörmän pystyi havaitsemaan vasta muutama metri aikaisemmin. Pysäytin kelkan rannan suuntaisesti. Samassa kelkan perä humpsahti alas. Kelkan päältä sen viereen astuminen tarjosi mojovan yllätyksen. Upposin munaskuita myöten veteen.
Onneksi en ollut yksin liikkeellä ja vielä suuremmaksi onneksi olin osannut varautua mahdolliseen vesikkoon ajamiseen. Kelkan takaboksista löytyi vaijeritalja ja pitkä vetoliina. Kelkan saaminen kantavan lumen päälle oli silti työläs ja raskas operaatio. Jyrkkiä rantatörmiä on syytä varoa, koska niissä rantajää on usein heikko läpi talven. Jään päälle kertyy myös vettä. Rantaviivan yllitys on turvallisinta tehdä mahdollisimman loivan rannan kohdalla. Järvellä liikuttaessa ja pilkkimispaikkaa etsiessä on parempi pysäköidä kelkka reilusti irti rannasta.
Runsas lumentulo ja jatkuva, voimakas tuuli pakottivat meidät kotiutumaan ennenaikaisesti mökiltä sivistyksen rintamaille. Mökin ympärillä lumen paksuus kohosi paikoin jopa 4,5 metriin.
Rautusesongin yhteenvetona on todettava, että kevätsesonki alkoi hyvissä merkeissä, mutta pääsiäisen jälkeen kalan saaminen kävi päivä päivältä vaikeammaksi. Ankarat luonnonolosuhteet eivät vaikuttaneet ainoastaan luonnon armoilla kyhjöttäneisiin pilkkijöihin, vaan myös kaloihin.
Talvesta talvisempaan
Torstai 24.4.2025 klo 19.40
Myöhäinen pääsiäinen merkitsi Lapin matkailukeskuksissa tavanomaista hiljaisempaa sesonkia. Säiden ja lumitilanteen suhteen talven kauneimmat ja parhaimmat olosuhteet ovat etelässä asuville ihmisille liian myöhään. Heidän ajatuksensa ja mielenkiintonsa ovat jo kesäisemmissä askareissa.
Eri puolilla itäistä Finnmarkia on ollut tänä kevättalvena todella vähän suomalaisia liikkeellä. Heitä ei ole näkynyt edes Ifjordin lähialueilla.
Raudunpilkintää ja Ylä-Lapin tuntureilla retkeilyä ajatellen miellyttävimmät talvisäät ovat vielä edessäpäin. Finnmarkin tunturiylängöillä lumisade ja tuuli muodostavat samanaikaisesti esiintyessään haastavan yhtälön. Tunturialueiden yli kulkevat tiet suljetaan tai niiden läpi ajaminen tapahtuu kolonna-ajona. Vielä pari viikkoa sitten lunta oli todella vähän. Sitä on tullut viime aikoina jonkin verran lisää. Maisema on nyt paljon talvisemman näköinen. Kevään kulkua on mahdoton ennustaa, mutta esimerkiksi vuosi sitten lunta tuli loppukevään aikana reilusti lisää. Pilkkikausi jatkuu varmasti vielä ainakin kuukauden, niin vankat jäät järvissä on.
Tiura Magnum on osoittautunut jälleen kerran rautujen suosikiksi. Isona ja painavana se vajoaa nopeasti. Syvissä vesissä pilkittäessä vajoamisnopeudella on suuri merkitys kalastuksen sujuvuuteen. Pilkki antaa hyvän vasteen siimaan, joten pienenkin kalan tarttumisen tuntee. Kevyellä pilkillä syvältä pilkittäessä tapahtuu usein harmillinen pienen kalan tarttuminen kalastajan sitä huomaamatta. Myöhemmin tapahtuva pilkin ylös kelaaminen paljastaa syyn hiljaiseloon. Led-valon käyttäminen pilkin yläpäässä parantaa saalisvarmuutta lähes kaikissa olosuhteissa. Mitä syvemmältä pilkitään, sitä suuremman hyödyn valo antaa.
Tiura Magnumin rungon pituus on 14 cm.
Se on hyvä alamitta rautuja pilkittäessä. Mitta on heti käsillä kalan ylösoton jälkeen. Raudun pyrstön leveyden ollessa suurempi kuin pilkin pituus on kala otettavan kokoinen.
Rautuvesillä vähälumista talvea ihailemassa
Lauantai 29.3.2025 klo 19.30
Lumen vähyys on ollut tänä talvena vastassa kaikkialla missä olen liikkunut maasta ja mantereesta riippumatta. Siitä huolimatta matkanteko on tyssännyt useamman kerran lumen runsauden takia. Mökkimatka keskeytyi tällä kerralla Suorsjohkan puomin eteen keskiviikkona. Kova tuuli ja lumisade pitivät tien suljettuna yön yli. Sivistyksen rintamailla asuvan voi olla vaikea uskoa, että rikkaassa naapurimaassa luonto määrittää kovalla kädellä ihmisten liikkumista. 270 kilometrin mökkimatkaan kului 40 tuntia.
Finnmarkin tunturiylängöillä on hyvä kulkukeli. Lunta on niin vähän, että jyrkät rinteet, isot kivet ja tuntureiden lakialueet vilisevät tummia pälviä. Voimakas tuuli on puhaltanut tämän tästä. Nordkyninniemimaalla 10-15 metriä sekunnissa puhaltava tuuli on niin yleinen, että sitä voi kutsua perustuuleksi.
Aurinkoisiin toukokuisiin päiviin tottuneen raudunpilkkijän on syytä laajentaa mielenkiintonsa sydäntalven ja maaliskuun pilkkireissuille. Olosuhteet voivat toki olla kylmän sään takia toukokuuta kovemmat, mutta ison raudun saamisen todennäköisyys on paljon suurempi.
Pilkkiperhot ovat kehittyneet paljon viime vuosina. Perinteisistä rautuperhoista on siirrytty yhä enemmän erilaisten kuulien ja helmien käyttöön. Omat kokemukseni ovat ohjanneet pilkkiperhojen sidonnassa toisaalta entistä pelkistetympien perhojen ja toisaalta entistä suurempien perhojen käyttöön. Painavien kuulien rinnalla olen käyttänyt entistä pienempiä kuulia sekä suuria, jopa 10 mm:n kuulia. Isoissa kuulissa olen havainnut kevyiden muovikuulien tai -helmien olevan kalastavampia. Kevyempinä ne uivat eloisammin. Kahdeksan ja kymmenen millimetrin helmiä käytettäessä hyvät pihdit on syytä pitää käsillä avannolla istuessa. Niiden avulla perhon irrottaminen kalan suusta sujuu huomattavasti nopeammin ja helpommin.
Pannukarkeita ja ruokakalan mittaisia rautuja kalastettaessa perhojen koukkukoko on vähintään numero 8, mieluummin numero 6 tai jopa numero 4. Pienempiä rautuja kukaan ei enää onneksi pyydä, eikö vain?
Sewardista Denalin juurelle
Lauantai 1.3.2025 klo 23.30
Alaska on iso osavaltio, kaksi ja puoli kertaa Yhdysvaltain toiseksi suurimman osavaltion, Texasin kokoinen. Vertailun vuoksi kerrottakoon, että Suomen pinta-ala on reilut 338 000 neliökilometriä. Alaska on siis noin neljä ja puoli kertaa kotimaamme kokoinen. Maapinta-alaltaan puolentoista miljoonan neliökilometrin kokoinen osavaltio on suurimmaksi osaksi asumatonta erämaata.
Etäisyydet ovat suuria. Asutus on keskittynyt etelä-ja kaakkoisrannikolle. Etelärannikkoa lukuunottamatta tieverkosto on harva. Alaskassa on lukuisia kyliä ja kaupunkeja, joihin pääsee ainoastaan lentämällä. Osavaltion suurin kaupunki on Anchorage, jossa asuu noin 290 000 ihmistä. Anchorage sijaitsee samalla leveyspiirillä kuin Helsinki. Osavaltiossa asuu noin 733 000 ihmistä. Sata vuotta sitten Alaskassa asui vain reilu 50 000 ihmistä.
Luonnonoloiltaan Alaska on monimuotoinen. Kaakkois- ja etelärannikko ovat vuonojen ja saaristojen rikkonaista helminauhaa. Etelärannikolla on pitkälle lounaaseen ulottuva Alaskan niemimaa, joka jatkuu Aleuttien saariketjuna. Ne erottavat Beringinmeren muusta Tyynestämerestä. Länsirannikkoa pohjoiseen siirryttäessä saaria on yhä vähemmän. Pohjoisrannikko on arktisella alueella.
Denalin kansallispuisto antaa hyvän kuvan Alaskan koosta. Tämä osavaltion suurin kansallispuisto ei näytä Alaskan kartalla mitenkään erityisen isolta. Silti se on kooltaan puolet Sveitsin pinta-alasta.
Anchoragissa viettämieni vajaan seitsemän viikon aikana ihailin aina kirkkaalla säällä kaukana pohjoisessa huippuaan ylväästi korkeuteen kurottavaa Denalivuorta. Vuoren silhuetti tuli niin tutuksi, että oli luontevaa suunnata Alaskan matkan lopuksi auton keula pohjoiseen. Vauhtia piti kuitenkin hakea ensin etelästä, Sewardin rannikkokaupungista.
Seward ja Homer ovat Kenain niemimaan tunnetuimmat ja suosituimmat kaupungit. Seward on alle kolmentuhannen asukkaan kaunis ja elävä pikkukaupunki. Se sijaitsee vuonon rannalla häkellyttävän kauniiden vuorten kainalossa. Satama ja vuonon vastarannalla nousevat vuoret ovat keskeisimpiä kaupungin kauneuden luojia. Lohenkalastus on mahdollista pienvenesataman vieressä, keskellä kaupunkia.
Homer on maailman paras paikka merellä tapahtuvaan lohen vetouisteluun. Se on maisemiltaan ja luonnonoloiltaan kiehtova paikka kaikkina vuodenaikoina. Molemmissa pikkukaupungeissa on tarjolla useita vaihtoehtoja yöpymiseen. Myös ruokapaikkoja on moneen makuun ja eri budjeteille.
Ajomatka Kenain niemimaan eteläosasta Anchorageen ja siitä edelleen pohjoiseen Talkeetnaan asti eteni sujuvasti saman päivän aikana. Kontrasti Sewardin merellisen jylhistä maisemista Talkeetnan vetisten soiden ja ryteikköisten koivikoiden peräkylään oli valtavan suuri. Talkeetna on monille suomalaisille lohenkalastajille tuttu kylä. Harvempi on käynyt siellä talviaikana. Sinivalkoisin silmin katsoen Talkeetna on todellinen peräkylä. Silti kylässä oli helmikuussakin auki useita majoitusyrityksiä. Kaikki kylän palvelut olivat auki. Kaupasta löytyi kaikki tarpeellinen parin päivän viipymistä varten, ruokapaikkoja oli valittavaksi asti ja iltaelämä oli vilkasta. Sanalla sanoen se oli elävä ja mielenkiintoinen kylä.
Talkeetna on luonteva tukikohta myös Denalin kansallispuistoon tutustumiseen. Talkeetnan lentokentällä on kymmeniä pienkoneita. Yleisölennätyksiä osavaltion suosituimman kansallispuiston alueelle ja kansallispuiston nimikkovuorelle järjestäviä lentoyhtiöitä on pitkä rivi koivumetsän reunustaman lentokentän laidalla.
Tammi- ja helmikuun viettäminen Alaskassa ei varmaankaan vastaa kovinkaan monen lohimiehen unelmaa Alaskan reissusta. Minulle se tarjosi todella mielenkiintoisen, antoisan ja luontevan tavan tutustua syvällisemmin Alaskan olosuhteisiin, ihmisiin, heidän elämäänsä ja elinkeinoihin. Ilman Lauran ja Scottin vieraanvaraisuutta Alaskaan tutustuminen olisi jäänyt paljon pinnallisemmaksi.
Mikä ihmeen ilmastomuutos
Lauantai 1.2.2025 klo 19.30
Talvi on ollut myös Alaskassa hyvin poikkeuksellinen. Loppiaisen jälkeen saapunut lämpöaalto jatkui melkein kolme viikkoa. Lumi suli kokonaan osavaltion eteläosista. Alaskan suurimmassa kaupungissa Anchoragessa maa oli mustana tammikuussa edellisen kerran 1990-luvun puolivälissä. Silloin lumeton jakso kesti vain muutaman päivän. Edellisenä talvena lunta oli puolestaan ennätyksellisen paljon. Tammikuun 2024 puolivälissä lumen paksuus oli noin 1,7 m eli lähes kuusi jalkaa.
Ei ole ihan jokatalvista, että Floridassa ja Louisianassa on enemmän lunta kuin Alaskassa. Tällainenkin poikkeuksellinen tilanne koettiin viikko sitten.
Tämän viikon tiistaina säätyyppi muuttui. Torstaina ja perjantaina pakkasta oli jo kotoisan tuntuiset -25 astetta. Lunta ei ole kuin sentti tai pari. Lumen puutteen rinnalla ihmisten arkea on hallinnut toinen sääilmiö, joka tuntuu yleistyvän vuosi vuodelta. Kovia tuulia on ollut lähes viikottain. Tammikuussa on ollut jo kaksi myrskyä, joiden aikana voimakkaat tuulet ovat kaataneet puita, rikkoneet ikkunoita ja aiheuttaneet muuta vahinkoa.
Epätyypilliset sääolosuhteet vaikeuttavat ihmisten arkea. Anchoragessa ja muissa Alaskan eteläosien kylissä ja kaupungeissa pihat, jalkakäytävät, pysäköintialueet ja pienet tiet ovat olleet pitkiä aikoja kaljamalla. Kaiken verhoava jääpeite on niin liukasta, että ilman nastakenkiä tai liukuesteitä käveleminen on todella vaarallista.
Pohjoisilla alueilla ilmastomuutoksen vaikutukset näkyvät nopeammin ja selkeämmin kuin lähempänä päiväntasaajaa. Alaskan ja Pohjoismaiden tilanne on hyvin samanlainen. Talven tulo on viivästynyt 2-3 viikolla. Pitkiä pakkasjaksoja ei ole, vaan lämpötila sahaa voimakkaasti. Talvi loppuu ennen aikojaan. Maaliskuu on nykyään kuin huhtikuu vielä 1980-luvulla. Monilla pohjoisilla eläinlajeilla on vaikeuksia sopeutua muutokseen riittävän nopeasti.
Atlantinlohen kantojen romahtaminen on tapahtunut nopeasti. Yhdysvaltain ja Kanadan länsirannikolla kuningaslohikannat ovat kokeneet saman kohtalon. Kuningaslohta ei ole saanut ottaa saaliiksi enää vuosikausiin. Lähivuosina atlantinlohelle on pakko panna samanlainen täyskielto, jotta kannat eivät häviä kokonaan. Suuri kuva on niin kirkas ja selkeä, että se ei ole voinut jäädä keneltäkään näkemättä. Siitä huolimatta eduskunta salli viime kesänä saamelaisille lohenkalastuksen Tenojoella. Unbelievable, sanoisi jenkki V8-vankkurissaan ilmastomuutos-kiihdytyskisan lomassa.
Donald Trumpin mikromanageeraaminen ulottuu hämmästyttävän pieniin asioihin. Eräs hänen intohimojensa kohteista sijaitsee täällä Alaskassa. Denali on Pohjois-Amerikan korkein vuori (6190 m). Se siintää jyhkeänä horisontissa Anchoragesta pohjoiseen. Vuorta ympäröi Denalin kansallispuisto, joka vastaa kooltaan noin puolta Sveitsistä.
Trumpin päätös palauttaa vuoren nimi Mount McKinleyksi ei saa tässä osavaltiossa minkäänlaista kannatusta. Denalin nimi tarkoittaa alkuperäisellä dena’inan kielellä suurta. Yhdysvaltain 25. presidentti (1897-1901) William McKinley puolestaan oli yhtä voitettua sotaa ja uusien alueiden Yhdysvaltoihin liittämistä lukuunottamatta hyvin mitäänsanomaton presidentti. Kuvaavaa on se, että hän nousi historian lehdille tultuaan murhatuksi heti uudelleen valintansa jälkeen.
Trump ei usko ilmastomuutokseen. Hänestä siinä on kyse uskosta. Joko uskot tai et. Faktoilla ei ole hänelle mitään merkitystä. Pariisin ilmastosopimuksesta eroaminen ja öljynporauksen lisääminen ovat vain jäävuoren huippu hänen päätöksissään kiihdyttää kaikin mahdollisin tavoin ilmastomuutosta.
Öljynporaus koskettaa jokaista Alaskan osavaltion asukasta. Sen aiheuttamat haitat ovat paikallisia, mutta hyödyt näkyvät jokaisen osavaltiossa asuvan pankkitilillä. Osavaltio maksaa öljy-yhtiöltä keräämiään maksuja suoraan jokaiselle asukkaalle vauvasta vaariin. Vuosittainen summa oli takavuosina parhaimmillaan yli 3000 dollaria/henkilö. Viiden hengen perheelle kilahti siis yli 15 000 dollaria vuodessa kuin taivaan lahjana. Nykyään summa on noin puolet entisaikojen määrästä.
Paikallisille ihmisille luonto ja luonnossa liikkuminen ovat suurin syy asua Alaskassa. Varttuneempi väki muistaa vielä hyvin Exxon Valdez-öljytankkerin aiheuttaman massiivisen ympäristökatastrofin maaliskuussa 1989. Prince William Sound-lahdessa riutalle törmännyt tankkeri aiheutti yhden suurimmista ihmisen toiminnasta syntyneen ympäristötuhon. Mereen vuotanut raakaöljy saastutti yli 2100 km Alaskan rantaviivaa.
Exxon Valdezin aiheuttaman ympäristötuhon jäljet näkyivät Alaskan luonnossa vielä 25 vuotta onnettomuuden jälkeen. Luonnolle aiheutuneiden tuhojen lisäksi onnettomuus aiheutti mittavat taloudelliset vahingot osavaltion kalastus- ja matkailuelinkeinoille. Toiminnan kasvaessa myös riskit kasvavat. Erityisen huolissaan paikalliset ihmiset ovat Alaskan pohjoisrannikon lisääntyvästä öljynporaustoiminnasta.
Alaskassa on lentokone jokaista 50. asukasta kohti. Se on arkinen liikenneväline, jolla kuljetetaan ihmisiä ja tavaroita tiettömien taipaleiden taakse.
Anchoragen raitilla
Perjantai 31.1.2025 klo 21.20
Ensimmäisten Anchoragessa viettämieni viikkojen aikana ihmettelin kiihdytysajoja. Autokanta koostuu pääosin isoista maastureista ja pick-upeista. Katukuvaa ei tarvitse katsoa kovinkaan montaa hetkeä uskoakseen todeksi sen, että Ford P150 on Yhdysvalloissa myydyin automalli. Pick-uppien suosio juontaa juurensa historian hämystä. Valkoisen miehen lännen valloitus tapahtui vyöryttämällä asutusta yhä etäämmälle suurille tasangoille hevosten vetämillä vankkureilla. Hevoset on korvattu jo aikoja sitten bensarohmuilla moottoreilla, mutta yhä edelleen mies tuntee olevansa preerian valtias istuessaan penkillä vankkureiden etuosassa. Useimpien nykyvankkureiden kyljessä on jokaisen luonnonystävän kauhuksi merkintä 5,7 l V8. Valoista lähdetään tilli tiskissä.
Pohjois-Amerikkaa ja erityisesti Yhdysvaltoja halkoo pitkin poikin runsas tieverkosto. Valtavien etäisyyksien maassa kattava tieverkosto on elinehto. Amerikkalainen tapa taittaa pitkää taivalta kahdeksanpyttyisen vankkurin kera on silti jäänne ajoilta, jolloin matka keskeytyi tämän tästä hevosten juottamiseen. Jatkuvan pysähtelyn tapa on siirtynyt sujuvasti tälle vuosituhannelle. Peltihevosta juotetaan viidelläkymmenellä taalalla parin tunnin välein, vaikka matkaa olisi taitettavana useampi tuhat mailia. Ikuista nälkää ja köyhyyttä pakoon ajava suomalainen puolestaan tankkaa pieniruokaista autoaan tuhannen kilometrin välein.
Maanantaina maailma oli erilainen. Yöllä satoi muutama sentti lunta. Lämpötila kävi pakkasella ja nousi sitten plussalle. Tiet olivat kaljamalla. Aamuruuhkassa ajaessa matka tyssäsi ensimmäiseen ylämäkeen. Näin jo kaukaa ongelman, jonka V8-vankkurimiehet olivat saaneet aikaan tasaisen preerian reunalla nousevan vuoren alarinteessä.
Pysähdyin hyvissä ajoin ennen mäkeä. Näky oli suorastaan hilpeä. Kiihdytyskisa oli muuttunut pulkkamäeksi. Useita autoja valui suttina alas mäkeä. Osa tuli hallitusti keula, perä tai kylki edellä. Muutama pyöri renkaillaan tökkien välillä muita autoja ja kaiteita.
Paikallinen sheriffi ei pitänyt näkemästään. Hän sulki tien. Jouduin palaamaan kaupunkiin. Kävin nauttimassa Judy's Cafessa tuhdin alaskalaisen aamiaisen. Sen jälkeen tutustuin kahteen perhokalastuskauppaan. Lounaan jälkeen kävin uudestaan katsomassa, joko Rabbit Creekin pulkkamäki olisi saatu takaisin liikennekäyttöön.
Kotimatkalla poikkesin ruokakaupassa. Kuuntelin sivusta kolmen vankkurimiehen keskustelua. He kehuivat kilvan Nokian Hakkapeliitta-nastarenkaita, eivätkä turhaan kehuneet. Rytinän lakattua kasan päällimmäisenä oli ollut Rehti-Ronald, jolla oli autossaan Hakkapeliitat. Hän oli kuulemma ainoa, joka pääsi melkein mäen päälle.
Minä ajelen vanhalla Range Roverilla, jossa on kulahtaneet kesärenkaat. En pärjännyt tänäänkään valoista lähdettäessä, mutta maltilla ja kelin mukaisella ennakoinnilla matka taittui hyvin ja ehjänä perille.
Pojilla on täällä omat huvit. Suomessa käytetään liukureita tai pulkkia, eikä lasketella yleisellä tiellä.
Eräs kaveri Pohjanmaan lakeuksilta kävi 1980- luvulla Seattlessa. Kysymykseen, mikä siellä oli erilaista, hän kertoi kaikkien lähtevän liikennevaloista maltilla - toisin kuin Seinäjoella. Pohjanmaalla jos näet keltaisen syttyvän, olet hävinnyt.
Seattlessa maltti on vaihdettu Trumpiin ja keltainen on enää pelkkä demokratian auringonlaskun häivähdys tolpassa, joka seisoo Walk ja Don't Walk -katujen risteyksessä.
Seward Highway, Anchorage Alaska
