Vieraana kiirunoiden valtakunnassa

Perjantai 1.5.2026 klo 21.40

Kipakan lempeästi sihahtaa kiuas löylyveden loiskahtaessa tummille tunturikiville. Kuuma höyry ylös hönkäisee, nuolaisee kuuman kostealla kielellään kattopaneelit ennen leviämistään saunan joka soppeen.

Rautujärven jäällä keväisen ahavan ja Jäämereltä vimmaisen voimansa keränneen pohjoisen puhurin armoilla kohmettunut pilkkimiehen roppa ottaa syleillen vastaan kiukaan jokaisen kuuman henkäyksen. Hiki pian otsalla helmeilee, pellavapää suortuvat märkinä vankkoja hartioita kumaraan komentaa, kuumuudelta suojaa etsien.

Täyden vuosisadan eläneen puuoven avautumista muistuttava narina mökin katolta keväiseen iltaan kajahtaa. Kiirunalla kevättä rinnassa. Iloisesti, vahvasti kajahtaa lyhyt laulun lirautus tyyneen toukokuiseen iltaan.

Vastapäisen tunturin tummalta pälveltä kajahtaa järven yli hieman vaimeampana toisen kiirunan keväinen laulu. Sen vaimennuttua on vain mökkijärven raudusjään orastava tummuus ja valkoiset tunturit. Horisontissa taivas tummana Jäämeren yllä. Syvä hiljaisuus, saunan kuumuudessa hikoilevan raudunpilkkijän kaipuun huokaus. Hiljaisuus kuin enkelin siipien heijastus. Mökin katolla tepastelevan kiirunan askeleet.

Kiirunan kuuluva kevätluritus kajahtaa vahvana kuin ihmiselon nuoruus - rakkauden ja elämänilon täyteisenä. Lyhyt on ihmisen elo, kuin kiirunan nopea pyrähdys pälveltä toiselle valoisassa  kevätillassa, silti kaunis ja rikas. Hiljaisuus kuin enkelin siipien kosketus.

Sydäntä kouristava ikävä nostaa saunojan poskipäille vuolaat kyyneleet, joista kasvaa keväinen tulva. Kiirunan askeleet kopisevat saunan katolla. Vastapäiseltä rinteeltä ei tule enää vastausta.  On vain kevätillan hiljaisuus. Ei tuulikaan enää hormeissa soi.

Suru ja ikävä täyttävät mielen kuin metrinen nietos vastapäisen tunturin rinteen. Sen hiljalleen sulaessa esiin paljastuu kauniiden muistojen ja ihanien yhteisten vuosien kaunis maisema.

Kokemuksia rautuvermeistä

Perjantai 1.5.2026 klo 9.20

Raudunpilkintä elää ja voi hyvin. Siinä on tapahtunut luonteva sukupolvenvaihdos. Käytettävät välineet ovat kehittyneet suurin harppauksin. Myös kalastusalueiden suhteen on tapahtunut valtava laajentuminen. Tällä hetkellä raudunpilkkijät levittäytyvät luontevasti Inarille, Nitsi- ja Sevettijärville, Käsivarren erämaa-alueen laajoille tunturiylängöille sekä Norjan ja Ruotsin tunturijärville.

Enää aniharva vääntää avantoa hartiapankin voimin. Myös polttomoottorikäyttöiset kairat ovat harvojen herkkua, vaikka bensiini on edelleen ylivertainen käyttövoima erämaassa. Tilalle ovat tulleet akkukäyttöiset kairat, joista 18 voltin akusta käyttövoimansa ottava Makitan akkuporakone taitaa olla kaikkein yleisin. Sitä huomattavasti parempi ja turvallisempi kaira on kunnollisilla kahden käden kahvoilla varustettu StrikeMaster. Sellaisen kahvoihin kerran päässyt ei hevillä enää palaa peukalonrepijän käyttäjäksi. Tänä talvena on suosioon noussut Robota-akkukaira, joka toimii myös Makitan 18 voltin akuilla. Kone toimii kahdella akulla. Robotan nousu pilkkijöiden suosioon vaikuttaa yllättäneen maahantuojan, sillä kone on loppuunmyyty lähes joka paikassa. Satasen alle oleva hinta ja koneeseen käyvät miltei kaikki jääkairat selittävät suuren suosion. Lyhyen kokeilun perusteella kone vaikutti hyvin toimivalta.

Kahden käden kahvoilla varustettu kone on monin verroin apukahvalla varustettua porakonetta turvallisempi vaihtoehto. Se on myös ergonomisempi. Jatkovarsi on pohjoisen rautuvesillä välttämätön lisävaruste.  Jäykkäselkäisen perämetsien miehen on helpompi aloittaa työ kuin työ kolmen tukin petäjän alaoksien korkeudelta kuin lopettaa se polvet märkinä kostean avannon äärelle kumartuneena.

StrikeMasterin 40 volttisen moottorin yleistymisen myötä yhä useampi pilkkijä porskauttelee puukon mittaisia kaloja pilkkiessään järven täyteen kahdeksan tuumaisia reikiä. Minä olen pärjännyt hyvin kuuden tuuman kairalla. Syy on yksinkertainen. Nuorena kolmen ja neljän tuuman käsikairoja käyttäessä oli pakko opetella ottamaan kalat ylös pää edellä, ei siis poikittain. Vähintään 99,9 prosenttia pilkkimällä saatavista rauduista ja taimenista mahtuu tulemaan kuuden tuuman avannosta. Toki osa kaikuluotaimen antureista ja itse viritetyistä tukivarsista ei mahdu kuuden tuuman avannosta.

Kahdeksan tuuman kairaa käyttävät pilkkijät perustelevat sitä ison kalan saamiseen varautumisella. Ymmärrän kyllä hyvin sen, että salskean komea mies ajelee linja-autolla pitkin Suomen maanteitä. Onhan se hyvä varautua, jos joskus kerran poikamieselämässä sattuisi sihteeriopiston iltalinjan luokallisen verran neitokaisia liftaamaan samalla bussipysäkillä. En silti pidä järkevänä kahdeksan tuuman kairaa pilkkihommissa, koska kaiken maailman jaskareiden ansiosta sihteeriopiston iltalinjalla on enemmän tungosta kuin rautujärvillä.

Kaikuluotaimen käyttö on arkipäivää myös rautuvesillä. Se tarjoaa ruutuviihteen lisäksi myös faktatietoa pilkkijärvestä ja kalojen aktiivisuudesta. Itse ihailen yhä mieluummin kauniita tunturimaisemia ja vanhan puojin puuoven auki narauttavan kiirunan eloisaa pyrähtelyä tunturirinteen harjanteilla.

Rautua ja erityisesti taimenta pilkittäessä hyvä jarru tuo varmuutta kalan ylös saamiseen ja iloa väsytykseen. Suoralla välityksellä olevista pilkkikeloista reilun kokoisella halkaisijalla oleva kela on pienikehäistä parempi. Esimerkiksi Rapalan pilkkikela on osoittautunut toimivaksi ja kestäväksi. 13 Fishing-keloilla on nautinto väsytellä isompaakin kalaa, mutta niissä on kaksi harmillista, totuttelua vaativaa ominaisuutta. Kelan jarrun säätö tapahtuu nurinkurisesti. Jarru kiristyy tähtipyörää löysäämällä. Toinen totuttelua vaativa asia on pilkin laskeminen. Vapaakytkintä käyttämällä tulee sotkuja aivan tuhottoman usein. On parempi pitää sormet kaukana vapaakytkimen vivusta ja vetää siimaa ulos jarru päällä.

Minä käytän rautuja ja taimenia pilkkiessäni Ambassadeur 5500 CS ”Champagne”-kelaa. Sen käyttämistä ei tarvitse selittää järkisyillä. Se on teknisesti erinomainen, kauneudeltaan vertaansa vailla oleva ja kaiken lisäksi suuria elämyksiä ja unohtumattomia tunteita tarjonnut uskollinen palvelija.

Säilytän rautupilkkejä Nimrod Tactical Pistol Case aselaukussa. Se on juuri sopivan kokoinen solahtaakseen sujuvasti pilkkirepun sisään. Kovamuovinen salkku kestää kovaakin käyttöä. Siihen mahtuu 10-12 rautupilkkiä valmiiksi solmittuine perukkeineen ja pilkkiperhoineen. Lisäksi foam-pehmusteen alle mahtuu helposti parikymmentä pilkkiperhoa valmiiksi solmittuine perukkeineen. Solmin pilkkiperhon tapsin yläpäähän viehelukon, jolloin pilkkiperhojen vaihto sujuu helposti. Aselaukku maksaa reilut 15 euroa, mitä voi pitää todella edullisena sen käytettävyys ja kestävyys huomioiden.

Hyvää ja hauskaa vappua!

Talvi hiihto- ja pilkkikeleineen jatkuu. Etelän mediat hehkuttavat kesärenkaita ja puutarhan kevättöitä - fake news sanoo mökkiläinen Nordkinniemimaalla valkoisena hehkuvia tuntureita torpan ikkunasta ihaillessaan.

Talvi on kauneimmillaan,

pilkkikelit parhaimmillaan

Tiistai 28.4.2026 klo 16.40

Viime viikolla saimme kärvistellä todella huonojen säiden riepoteltavana. Tuuli puhalsi pahimmillaan yli 25 m/s.  Tuulisimpina päivinä keskituuli oli 18 m/s. Niin voimakkaalla tuulella pilkkirepulla istumista järvenselällä puuttomalla tunturiylängöllä voi huoletta kutsua kansallisurheiluksi.

Lauantaina oli kaunis päivä. Aurinko paistoi täydeltä terältä eikä tuuli tuppautunut seuralaiseksi. Vieraiden vaihtopäivän merkeissä pääsin käymään ruokakaupassa. Mehamnin kylänraitti oli kovin hiljainen. Kaupan kassalla sain havaita hintatason nousseen roimasti viimeisen vuoden aikana. Samanlaisia havaintoja on kiirinyt pitkin Norjaa.

Viime viikolla lumi hävisi järvien jäältä. Jäällä kulkeminen meni hankalaksi. Pakkasyön jälkeisinä aamuina myös lumen pinta oli rahisevaa ja kovaa. Kelkan liu’ut olivat kovilla.

Sää pysyi kauniina myös sunnuntaina. Sääoloiltaan poikkeuksellisen talven oikut osuivat meidän reitillemme, kun ajoimme moottorikelkalla merkittyä kelkkareittiä pitkin. Matkan varrella oli kaksi puroa osittain auki. Toinen puro virtaa neljä-viisi metriä syvässä pienessä kurussa, joten sen jää- ja lumipeitteen avautumista ei voi sivuuttaa olankohautuksella eikä aggressiivisella kaasupeukalolla.

Tällä hetkellä maisema näyttää tyystin toisenlaiselta kuin vielä perjantaina. Uutta lunta on satanut noin kymmenen senttiä. Tuuli on kinostanut lunta paikoin korkeiksi harjanteiksi, mutta suurelta osin se on hyvin tasaista. Mökin pihassa lumi yltää jo varastorakennuksen räystäiden yläpuolelle.  Lunta on silti karkeasti arvioiden noin puolet normaalista. Tuntureiden etelärinteillä ja harjanteilla kiviä näkyy runsaasti.

Tunturissa sää ja keli voivat muuttua todella nopeasti. Lumimyräkän yllättäessä näkyvyys voi laskea muutamassa minuutissa lähes nollaan. Silloin on parasta pysyä aloillaan. Näkyvyys voi kirkastua uudelleen yhtä nopeasti kuin se hävisi. Ennakointi on ylivoimaisesti paras ja turvallisin tapa ratkoa ongelmia vaikeissa olosuhteissa. Sääennustuksen seuraaminen ja kuullun tai luetun ymmärtäminen sen tulkinnassa ovat avainasemassa tunturiin lähdöstä päätettäessä.

Varusteiden pitää olla kunnossa. Vaatetta pitää olla riittävästi. Ainakin pipoja ja käsineitä on oltava kahdet mukana. Tyypillinen tilanne pilkkijälle on kalan tarttuminen pilkkiin. Silloin hanskat tipahtavat useimmilla. Kovalla tuulella käsine ehtii karata tavoittamattomiin salaman nopeasti. Kännykän tai navigaattorin avulla suunnistettaessa mukana pitää aina olla myös varakeino. Lapio, vaikka pienikin, on hädän hetkellä korvaamaton apuväline. Suksilla liikuttaessa siteiden vararemmit ja muutama riittävän pitkä ja vahva nippuside varmistavat kulun jatkumisen.

Kelkalla liikuttaessa matka taittuu huomaamatta. Rauhallinenkin ajorytmi vie puolessa tunnissa niin kauas, että lihasvoimin takaisin taapertaminen ilman juomaa ja ruokaa on helposti ylivoimainen suoritus. Oikein varautumalla ongelmiin joutunut erämaan kulkija saa lisää aikaa pelastautua.

Satelliittiviestimen saa hankittua parilla sadalla eurolla. Kuukausimaksut palvelun käytöstä ovat halvimmillaan alle kaksikymmentä euroa. Humpuuki maksaa, mutta hengen pelastumista arvioitaessa nämä kustannukset ovat todella pieniä.

Pirttipäivä

Keskiviikko 22.4.2026 klo 12.30

Hormeissa vonkuva tuuli ja jäisten lumihiutaleiden rapina ikkunoihin herättivät meidät aamulla varhain. Uusi päivä Finnmarkin tunturiylängöllä alkoi talvisen myrskyn tukevassa otteessa.

Puuttomalla tunturiylängöllä elämä soljuu aina luonnon ehdoilla. Tällaisena päivänä pilkkijän on turha tunkea hentoa varttansa luonnonvoimien armoille. On parempi pysyä pirtissä ja nauttia myrskyn voimasta sen ääniä ja lumen vikkelää liikettä ikkunasta ihaillen.

Meneillään oleva viikko on ollut eri puolilla Finnmarkia selvästi parempi kuin edelliset pilkkiviikot. Rautu on ollut paremmalla syönnillä. Kulkukeli on ollut todella hyvä. Lunta on merkittävästi tavanomaista vähemmän. Se on kantavaa ja niin kosteaa, että kovinkaan tuuli ei ole sitä enää saanut liikkeelle. Jään päältä lumi ehti sulaa lähes kokonaan. Kelkalla liikkuessa joutui eilen kiertelemään rantoja pitkin, jotta lunta riitti liukujen jäähdyttämiseen. Tämän aamun aikana on onneksi tullut uutta lunta sen verran, että ajaminen sujuu ongelmitta.

Mökin ympärillä lunta on pari metriä tavanomaista vähemmän. Tuulen kiidättämät lumihiutaleet löytävät silti erehtymättömällä tarkkuudella suojapaikan ulko-oven edessä olevasta kaivannosta. Oven edustaa pitää lapioida puhtaaksi tämän tästä. Pirttipäivän ratoksi olisi hyvä pelata Lapin kansallispeliä tuppea. Näissä olosuhteissa neljän hengen tuppeen pitää olla viisi pelaajaa, koska hävinnyt joutuu aina seuraavan kierroksen ajaksi lapioimaan lunta oven edestä.

Ankarista tuulista huolimatta olemme nauttineet myös Suomen suosituimmasta harrastuksesta eli repulla istumisesta järven jäällä. Kokemuksien karttumisen lisäksi olemme saaneet nauttia herkullisista rautu- ja taimenherkuista. Oma kalastukseni on sujunut mallikkaasti. Tällä reissulla en ole ottanut vielä yhtään alle puolimetristä rautua tai taimenta mukaan. Tiuran rautupilkkien uusi Perhomestarin väri sekä viime talven hitti Tuksu ovat saaneet raavaamman kaliiberin raudut ja taimenet innostumaan viimeisestä ateriasta.

Tämän hetken olosuhteet ja yr.no-sääennustus huomioiden pilkkikelit jatkuvat näillä leveysasteilla vielä toukokuussa.

Rautusesonkia aloittamassa

Perjantai 3.4.2026 klo 19.50

Nordkynniemimaan tuntureiden katveessa, auringon kilossa hohtavien hankien loisteessa on hyvä nauttia kauniista elonpäivistä. Huhtikuun alun aurinko paistaa jo kirkkaasti ja lämpimästi. Sen lämpö tarttuu väriksi nenänvarteen ja kämmenien selkämyksiin. Kohvan ja ohuen vesikerroksen läpäistyään kaira pureutuu hanakasti tavanomaista ohuempaan teräsjäähän. Tunturijärven vesi on kristallinkirkasta.  Vavankärki taipuu nöyrästi ja syvään ensimmäisen raudun iskettyä Tiuran uuteen rautukuosiin maalatun pilkin alapuolella leijuvaan pilkkiperhoon.

Elämä on parhaimmillaan vahvoja tunteita, ihania elämyksiä, syvää ystävyyttä ja kaunista rakkautta. Se on myös luottamusta ja nautintoa. Huhtikuisena päivänä erämaassa sijaitsevan rautujärven jäällä nämä elämän eliksiirit kohtaavat yhä uusien rautujen iskiessä hanakasti kirkkaan veden syvyyksiin laskettuihin rautupilkkeihin.

Mökillä viettämämme ensimmäinen päivä sujui pirtissä pilkkivehkeitä kunnostaen ja seurustellen. Länsituuli puhalsi voimalla pitkin järveä 20-23 m/s. Asteen, kaksi plussan puolella ollut lämpötila merkitsi sateen olevan puhdasta vettä. Illan tullen rohkaistuimme tunniksi järven jäälle kalaonnea kokeilemaan. Tuuli oli niin kova, että raavaan miehen kokoisen muurarinkin oli vaikea pysyä pilkkirepun päällä.

Tiura-Uistimen Arin maalamat uutuusvärit osoittautuivat jälleen kerran täyden kympin arvoisiksi.  Käsivarren erämaajärville asiakkaita opastavan Aki Huhtasen hyväksi toteama Tiuran uutuusväri osoittautui toimivaksi myös Finnmarkin vesillä. Parin kilon taimen ihastui Tiuraan ja sen alle solmittuun sitomaani pilkkiperhoon niin tulisesti, että suhde kesti jäälle asti.

Sidoin talven aikana runsaasti entistä isompia pilkkiperhoja numeron 6 ja 4 koukkuihin. Ne osoittautuivat heti kättelyssä pyytäviksi vermeiksi sekä raudulle että taimenelle.

Finnmarkin perinteisillä rautuvesillä on tällä hetkellä vielä todella hiljaista. Suomalaiset loistavat poissaolollaan. Pysähdyimme syömään Ifjordissa mökille tullessamme. Lomakylän pitäjä kertoi maaliskuun olleen todella hiljainen. Pääsiäisen jälkeen lomakylän mökit täyttyvät suomalaisista kalastajista koko huhtikuuksi. Vielä 1990-luvulla toukokuu oli kiivain rautujen pilkkimisen sesonki. Nykyään se on huhtikuu. Fake news sanoisi oranssinaamainen pelle, mutta totta se silti on. Kevään tulo on aikaistunut kuukaudella.

Veronmaksajan verenpaine on taivaissa

Tiistai 24.3.2026 klo 20.40

Utsjoen kunnan luottamuselinten kokouspöytäkirjoja lukiessa verenpaine nousee hetkessä taivaisiin. Tällä hetkellä ajankohtaisin syy veronmaksajan verenpaineen nousuun on Utsjoen uimahallin käynnissä oleva remontti. Kunta on budjetoinut remontin toteuttamiseen 120 000 euroa. Utsjoen kunnasta on nykyään lähes mahdotonta saada asiakirjoja edes tietopyynnöllä, joten joudun turvautumaan julkisesti nähtävillä oleviin pöytäkirjoihin, ulkopuoliselta yritykseltä saamiini dokumentteihin ja omiin päiväkirjamuistiinpanoihin. Tietopyyntöjen skippaaminen on toki helppo ymmärtää, kun kyseessä on kuolemansairas, köyhyydelle ja nepotismille altistunut vanha ja raihnainen kunta-vanhus, jota ollaan sairaanhoitajan hellässä huomassa väkisin raahaamassa saattohoitoon naapurikunnan hoiviin.

Kunta pyysi viime vuonna julkisella tarjouspyynnöllä tarjouksia uimahallin remontista. Tarjouspyyntöasiakirjojen laajuuden, sisällön ja kirjoitustyylin perusteella ne on laatinut julkisiin hankintoihin ja niiden kilpailutukseen erikoistunut asianajaja/asianajotoimisto. Viime vuodet kunta on käyttänyt Suomen Hankintajuristit Oy nimistä asianajotoimistoa. Tämän perusteella myös remontin tarjousasiakirjat ovat kyseisen asianajotoimiston laatimat.

Suomen Hankintajuristit Oy:n laatiman tarjouspyynnön perusteella kyseessä oli tarkasti rajattujen pesuhuone-, pukuhuone- ja saunatilojen remontti. Kyseessä oli pääurakka, joka sisälsi rakennusteknisen urakan lisäksi myös lvis-työt tarvikkeineen.

Julkisen tarjouskilpailun perusteella remontin toteuttajaksi valittiin halvimman tarjouksen tehnyt urakoitsija. Päätöksen asiasta teki elinvoima- ja tekninen lautakunta kokouksessaan 22.9.2025 (pykälä 114). Päätös oli ehdollinen: ”Lautakunta hyväksyy hinnan ja laadun yhteenlaskettujen pisteiden perusteella suurimmat pisteet saanut Timberg Bygg & Renovering Oy:n tarjouksen, summa 152 000 euroa (alv 0%) sillä ehdolla, että urakkaneuvotteluissa/selonottoneuvottelussa ei ilmene lisäkustannustarpeita ja tarjous vastaa urakan sisältöä. Tarjous pysyy investointimäärärahan puitteissa.” Remontti on aloitettu marraskuussa. Sen piti valmistua maaliskuun puoliväliin mennessä, mutta työt ovat edelleen pahasti kesken.

Elinvoima ja tekninen lautakunta päätti kokouksessaan helmikuussa esittää 80 000 euron lisämäärärahan myöntämistä remontin lisätöihin. Kunnanhallituksen puolsi lisämäärärahahakemusta, mutta höyläsi sitä parikymppiä pienemmäksi. Valtuusto siunasi lisämäärärahan kokouksessaan pari viikkoa sitten.

Rakennusalalla vuosikymmeniä toimineena yrittäjänä minun on vaikea ymmärtää, miten noin pienessä ja selkeästi rajatussa kokonaishintaurakassa, jonka urakkamuotona on pääurakka, tilaaja haluaa hyvää hyvyyttään maksaa urakoitsijalle roimasti yli sovitun urakkasumman?

Tutulta rakennusurakoitsijalta saamieni tarjouspyyntöasiakirjojen perusteella on helppo todeta, että Suomen Hankintajuristit Oy on onnistunut työssään. Tarjouspyyntöasiakirjat on laadittu hyvin ja selkeästi. Ne ovat niin hyvät, että NIIDEN VÄÄRINYMMÄRTÄMISEEN EI OLE OLEMASSA MITÄÄN MAHDOLLISUUTTA yhdelläkään rakennusalan ammattilaisella. Tarjouspyynnössä luki sanatarkasti seuraavasti: ”Kyseessä on kokonaishintaurakka ja urakkamuotona on pääurakka. Urakoitsija toimii pääurakoitsijana ja lainsäädännön tarkoittamana päätoteuttajana. Putki-, ilmanvaihto-, automaatio- ja sähkötöiden sekä AV-urakat toteutetaan urakkaan kuuluvina aliurakoina”.

Tarjouspyyntöasiakirjojen yksiselitteisyydestä huolimatta Utsjoen kunnan vt. kiinteistöpäällikkö ja uusi kunnaninsinööri näyttävät onnistuneen jollain ihmeen konstilla ymmärtämään urakoitsijan iltalypsyn olevan tarjouspyyntöä ja ennen kaikkea urakkasopimusta ja sen liitteenä olevaa urakkaohjelmaa pätevämpiä. Heidän osaltaan on toki mahdollista, että kyseessä oli tahaton väärinymmärrys. Vt. kiinteistöpäällikkö on tullut kotikuntamme ja naapurikunnan asukkaille tutuksi sairaanhoitajana. Nykyinen kunnaninsinööri puolestaan on kertonut olevansa lvi-insinööri. Googlettamalla löytyneiden tietojen perusteella kummallakaan ei näytä olevan mainittavaa työkokemusta rakennusteknisistä asioista.

Pieni vertaus on paikallaan asian havainnollistamiseksi. Tarjouspyynnössä urakkatavan määrittely on ilmaistu yhtä selkeästi kuin olisi määritelty talon julkisivun väriksi punainen. Jokainen kuntalainen voi kevätauringon loisteessa miettiä, miten olisi mahdollista ymmärtää punaiseksi määritellyn talon maalaamisen tarkoittavan mustaksi maalaamista. Julkisen tarjouskilpailun jälkeen ei ole ollut mitään muuta vaihtoehtoa kuin laatia urakkasopimus ja urakkaohjelma tarjouspyynnön mukaisin speksein.

Kunnallisessa kevätteatterissa siirryttiin kokonaan uudelle tasolle siinä vaiheessa, kun teknisen toimen viranhaltijoiden ilmeisiltä vaikuttavia virheitä alettiin peitellä lisämäärärahahakemuksella. Elinvoima- ja teknisen lautakunnan, kunnanhallituksen ja -valtuuston jäsenet osoittivat kunnan edun olevan toissijainen asia. Jos kunnan etua olisi ajateltu ja myös ajettu, luottamuselimissä olisi selvitetty heti ensi metreillä tarjouspyynnön, urakkasopimuksen ja urakkaohjelman sisältö ja laajuus. 

Minulla oli soutuasiakkaana pitkään mies, joka opetti professorin arvovallalla yliopistossa kauppatieteitä. Tenojoen rannalle päästyään hän kertoi aina saman tarinan uusien opiskelijoiden ensimmäisestä oppitunnista. Hänellä oli tapana kertoa ensimmäisen varttitunnin aikana perustelut sille, miksi opiskelu juuri kyseisessä oppilaitoksessa oli järkevää: ”Kusetettavia maailmassa kyllä riittää, kun vain kusettajia riittäisi. Det är därför det finns Svenska Handelshögskolan”.

Rakennusalalla myös asiakkaan eli työn tilaajan pitäisi ymmärtää, että kyseessä ei ole kauneus- eikä maailman mukavin mies-kilpailu. Kompetenssi syntyy ammatillisesta osaamisesta ja alalla vallitsevien sääntöjen ja määräysten tuntemisesta ja niiden kunnioittamisesta. Ensimmäinen perusvaatimus on silti kaikessa yksinkertaisuudessaan tärkein ja vahvin: Tilaajan edustajan, tässä tapauksessa myös kunnan palkkalistoilla olevien henkilöiden pitää valvoa vain ja ainoastaan kunnan etua. Urakoitsija osaa taatusti huolehtia omasta edustaan.

Urakkasopimuksessa sovittu sitoo myös tilaajaa noudattamaan sitä. Uimahallin remontin yhteydessä tämä asia on tainnut unohtua. Pääurakkana toteutettavassa remontissa kulujen ylittyminen kymmenillä prosenteilla ei ole mahdollista mitenkään muuten, kuin maksamalla samasta työstä kahteen kertaan.

Keskustelin uimahallin remontista kunnaninsinööri Kimmo Ankelon kanssa lentopallovuoron jälkeen helmikuun alussa vanhan koulun eteisaulassa. Keskustelumme alkoi jo liikuntasalin puolella pelivuoron päätyttyä. Hän kertoi tilanneensa urakoitsijalta lisätöinä sähköasennukset, lvi-työt sekä urakka-alueen ulkopuolisen käytävän laatoitustyöt. Pienempinä kunnalle aiheutuvina lisäkuluina hän mainitsi epoksisaumauksen. Asiaa ihmeteltyäni hän kertoi syyksi puuttuvat sähkö- ja lvi-suunnitelmat. Keskustelumme aikana minulle syntyi hyvin nopeasti sellainen vaikutelma, että hän ei tuntenut rakennusalalla yleisesti noudatettavia yleisiä sopimusehtoja (YSE 98). Hän ei vaikuttanut myöskään ymmärtävän, kuinka tärkeä ja molempia osapuolia sitova urakkasopimus ja sen liitteenä oleva urakkaohjelma ovat. Urakkasopimuksessa ja toisaalta YSE 98:ssa määriteltyjä eri asiakirjojen keskinäistä pätevyysjärjestystä hän näytti tulkitsevan yleisestä poikkeavalla tavalla, urakoitsijan etu edellä.

Kunnan luottamuselinten kokouspöytäkirjoista ei löytynyt mitään mainintaa uimahallin pesu- ja pukutilojen urakka-alueen ulkopuolisesta laatoitusremontista. Sitä ei ole käsitelty elinvoima- ja teknisessä lautakunnassa, ei kunnanvaltuustossa eikä -hallituksessa. Julkisten asiakirjojen perusteella sen tilaamisesta on päätetty teknisessä toimessa viranhaltijapäätöksellä ilman kilpailutusta.

Kunnanhallituksessa ja -valtuustossa viime syksynä hyväksytty uusi hallintosääntö sekä hankintaohje määrittelevät pienhankinnan ylärajan olevan 12 000 euroa. Hankintaohjeessa korostetaan vahvasti hankintoja koskevien ohjeiden noudattamista. Kunnanhallituksen ja -valtuuston kokouksissa asian esittelijänä toimi kunnanjohtaja. Hän toimii myös vt. kiinteistöpäällikkönä. Kuntalaisella lienee perusteltu syy olettaa, että hänen jos kenen luulisi tuntevan ja noudattavan kunnan hankintoja koskevia ohjeita ja määräyksiä. Laatoitusremontin urakkahinta on uimahallin remonttia tekevän yrityksen julkisista lähteistä saatavilla olevien tietojen ja yleisen kustannusrakenteen  perusteella arvioituna 27000-30000 euroa (alv 0%). Se ylittää siis moninkertaisesti kilpailutusta edellyttävän rajan.

Utsjoen kunnan eläköitynyt kiinteistöpäällikkö tuomittiin juuri Lapin käräjäoikeudessa hankinnan kilpailutuksen laiminlyömisestä. Entisen kunnanjohtajan osalta kongi pelasti. Syyteoikeus ehti vanhentua. Kuntalaisen näkövinkkelistä tuntuu todella erikoiselta seurata tätä teatteria. Muste ei ole ehtinyt kunnolla kuivua edellisestä virkarikoksesta saadussa tuomiopäätöksessä, kun kunnan luottamushenkilöt vähättelevät ja peittelevät uusien, mahdollisesti rikoksen tunnusmerkistön täyttävien rötöstelyjen jälkiä. Eikö yhdelläkään valtuutetulla ole munaa ajaa kunnan etua? Tässä vaikuttaa olevan kysymys samanlaisesta julkisen hankinnan kilpailutuksen laiminlyömisestä.

Kunnaninsinöörin virheellisen, urakoitsijamyönteisen tulkinnan takia pulaan joutuneella kunnalla on vielä kaikki valttikortit käsissään. Rakennusalan yrittäjänä toimivana kuntalaisena rohkenen antaa sivusta pari viikon vinkkiä: Ensinnäkin, on turha tapella urakoitsijan kanssa kunnaninsinöörin sopimista lisätöistä. Urakkasopimuksiin on tapana kirjata henkilöt, jotka voivat tilaajan puolesta tehdä rakennusteknisiä päätöksiä ja toisaalta taloudellisia päätöksiä. Urakoitsijan puolelta on tapana nimetä henkilö, joka voi edustaa urakoitsijaa tilaajan suuntaan. Jos kunnaninsinööri on valtuutettu urakkasopimuksessa tilaajan puolesta tekemään päätöksiä lisätöistä ja teknisistä muutoksista, pulinat pois ja kaikki hänen tilaamansa työt maksuun.

Edellä kerrotun mahdollisesti toteutuessa kunnan tulee pidättää urakkasopimuksen mukaisista maksueristä ne urakkaan kuuluvat työt ja tarvikkeet, joiden osalta urakoitsijan sopimuksen mukainen suoritus on jäänyt tekemättä. Rautalangasta taivutettuna esimerkki: Jos kunnaninsinööri on sopinut kunnan maksavan lvis-työt lisätöinä, niihin kohdistuva lisätyölasku pitää maksaa. Sama summa pitää jättää maksamatta pääurakasta, jotta samasta työstä ja tarvikkeista ei makseta kahteen kertaan.

Edellä kerrotussa on vain yksi pieni mutta. Kunta on nimennyt uimahallin remontin rakennustöiden valvojaksi rakennusinsinööri Matti Salosen. Rakennustöiden valvoja on tilaajan tärkein edustaja suhteessa urakoitsijaan, sillä hän valvoo rakentamisen laatua, sopimuksenmukaisuutta sekä kustannusten toteutumista erityisesti maksuerien oikea-aikaisuuden osalta. Uimahallin remontin yhteydessä valvoja ei varmaankaan ole hyväksynyt yhtään ainutta lisätyötä, koska kovan luokan ammattilaisena hän noudattaa tunnollisesti urakkasopimusta ja urakkaohjelmaa.

 Joulu-helmikuun aikana, jolloin kunnaninsinööri kertoi tehneensä suurimmat lisätyötilaukset urakoitsijalta, hänellä ei ole ollut ainakaan saatavilla olevien dokumenttien perusteella minkäänlaista sopimukseen tai päätökseen perustuvaa asemaa suhteessa urakoitsijaan. Luottamuselinten käsittelemä lisämääräraha vahvistaa aikajänteen paikkansa pitävyyden.

En ota tässä vaiheessa kantaa urakoitsijan toimintaan muuten kuin toteamalla hänen ottaneen ison taloudellisen riskin, jos hän on ottanut vastaan lisätyötilauksia henkilöltä, jolla ei ole urakkasopimukseen perustuvaa oikeutta edustaa tilaajaa.

Ilmeiseltä vaikuttavan kilpailutuksen laiminlyönnin ja kunnalle aiheutuneiden lisäkustannusten osalta valtuutettujen pitäisi ymmärtää käynnistää puolueeton tutkinta tai antaa asia poliisin tutkittavaksi, koska rikoksen tunnusmerkistön täyttyminen näyttää ilmeiseltä. Jos valtuutetut eivät siihen kykene, täytyy jonkun valveutuneen kuntalaisen tomertua asiaan. Valtuutettujen asema voi silloin muuttua.

Kovan talven kurjuutta

Sunnuntai 22.2.2026 klo 22.30

Talven selkä on taittunut jo pari viikkoa sitten, mutta sää on edelleen hyvin talvinen. Tämä talvi on ollut rehellisen kylmä. Joulun jälkimainingeissa lämpötila kävi reilusti plussan puolella, mutta sen jälkeen pakkanen on ollut kiistaton herra tässä jokilaaksossa. Lunta on vähän, vain 30-40 cm. Routa on painunut syvälle maan uumeniin. Lumitöitä olen tehnyt tämän vuoden puolella vain yhden ainoan kerran. Jos vanhat merkit pitävät vähääkään paikkansa, maaliskuussa lunta tulee riesaksi asti.

Talvi on sujunut niin tiiviisti työn parissa, että en ole ehtinyt päiväkirjaakaan kirjoittaa. Lapin vinkkelistä on vaikea uskoa todeksi etelän median väitteitä syvästä rakentamisen alhosta. Töitä on tarjolla niin paljon, että muurarin työvaatteissa ei ole mitään mahdollisuutta käydä lounaalla huoltoasemalla tai rautakaupassa, sillä heti on joku repimästä hihasta töihin omalle työmaalleen.

Rakentamisen perusolemus on äärimmäisen yksinkertainen. Kyse on asiakaspalvelusta eli siinä toteutetaan jonkun toisen unelmia. Minun käsitykseni mukaan suurin osa rakennusalan tämänkin hetken ongelmista johtuu siitä, että tämä perusasia on unohdettu. Isot rakennusliikkeet ovat ahneuksissaan gryndanneet Etelä-Suomen täyteen ahtaita tuulitunneleita, joissa astiat pestään eteisessä ja pyykit suihkun vieressä, televisiota katsellaan tiskialtaan ääressä ja sohvalla makoillaan ilmalämpöpumpun liehuttaessa vilttiä. Voiton maksimointi omia mieltymyksiä toteuttamalla on taitolaji, jossa Musta-Pekka jää helposti ahneimman käteen.

Utsjoella meno jatkuu tuttuun tapaan köyhyyden ja kurjuuden maksimoinnin merkeissä. Koulukyydeistä vastanneen yrityksen konkurssi on aiheuttanut kunnalle suuria vaikeuksia. Taksi on vain yksi, joskin erinomainen esimerkki saamelaiskäräjien ja paliskuntien yritystoimintaa ja niiden elinvoimaa kurjistavasta, valitettavan tehokkaasta ja tuottamuksellisesta toiminnasta. Mitä enemmän matkailun ja erityisesti talvimatkailun ohjelmapalveluiden tuottamisen rajoituksia Utsjoen erämaa-alueille saadaan, sitä nopeammin meidän Utsjoella asuvien ihmisten palvelut heikkenevät. Palveluiden heikkeneminen pakottaa yhä useamman ihmisen, erityisesti lapsiperheet muuttamaan pois Utsjoelta.

Viime vuosien uutisoinnit poroelinkeinon harjoittajien epäiltyihin raskaisiin rikoksiin liittyen ovat vain jäävuoren huippu. Uutisista saamani kommentit kertovat karulla tavalla kotimaamme suuruudesta. Etelä-Suomessa asuvat ovat aidosti ihmeissään vakavista rikoksista. Poronhoitoalueella asuvat kertovat, että poronhoito on jo vuosikymmeniä pohjautunut hyvin väljään ja omaehtoiseen lain tulkintaan. On helpompi tuoda Jari Sillanpään tyttöystävä TV-haastatteluun kuin löytää ammattiinsa rehellisesti suhtautuva poromies, joka on valmis kertomaan omaan elinkeinoonsa laajasti pesiytyneistä vinoutuneista toimintatavoista. Ajoittain vaikuttaa siltä, että rehellisyys ja poromies kohtaavat toisensa samassa persoonassa entistä harvemmin.

Tuoreimmassa Inarilainen-lehdessä oli aivan loistava mielipidekirjoitus Inarin kunnan alueella viime vuonna paljastuneesta laajasta poroelinkeinon harjoittajien rikosepäilystä. Jokaisen Lapin ystävän kannattaa lukea kyseinen kirjoitus. Sitä parempaa ajankuvaa Lapin kuulumisista on lähes mahdoton laatia. Haluan henkilökohtaisesti lausua suuret, lämpimät kiitokset kirjoituksen kirjoittajalle.

Avaan tilannetta laajemmin, jotta mahdollisimman moni Lapin olosuhteita heikosti tunteva ymmärtäisi, mistä asiassa on kyse. Kuvittelepa seuraavanlainen tilanne: Poromies istuu pöytänsä ääressä selaten alati kasvavaa laskupinoa. Hänellä on halu hoitaa omat velvoitteensa ja pitää katto perheen päällä. Vaihtoehtoina on yrittää myydä poroja lihana. Vasasta hän saisi 300 euroa, aikuisesta porosta 500 euroa. Jos poro jäisi auton alle, hänen tililleen kilahtaisia seitsemän vuorokauden kuluessa reilut 1100 euroa. Jos ahma tai susi söisi hänen poronsa, tilille kilahtaisi yli 1500 euroa. Vastaapa rehellisesti seuraavaan kysymykseen: Kenelle sinä porosi syöttäisit samassa tilanteessa: Herra Virtaselle, Pirkka-Mersulle vai kätkälle?

Muurarin logiikalla asia on ratkaistavissa seuraavasti: Tyhmän rehellinen myisi poron herra Virtaselle eli turistille tai lihaa jalostavalle yritykselle. Fiksu syöttäisi sen Pirkka-Mersulle eli valtiolle ruokkimalla poroeloaan tien varressa. Ahne pelaisi porojackpottia ilmoittamalla kätkän tappaneen poronsa. Vain mitättömän pieni osa petovahinkoilmoituksista tarkastetaan, joten kiinni jäämisen riski on lähinnä teoreettinen. Lisäksi kiinni jäänyttä poromiestä rangaistaan vain nimellisesti, eikä valtiolta saatuja petovahinkokorvauksia tarvi välttämättä maksaa takaisin. Tästä on tuore käräjäoikeuden päätös Hammastunturin paliskunnan poroisännän tapauksessa.

Poroelinkeinon ajautumisesta väärille Summitin jäljille pitäisi ymmärtää tehdä oikeita johtopäätöksiä. Nykyaikainen poronhoito on syvässä kriisissä. Katsotaan sitä mistä tahansa näkökulmasta, esillä on pelkästään ongelmia. Porojen määrä on ylittänyt luonnon sietokyvyn suuressa osassa Lappia jo aikoja sitten. Ylä-Lapissa saamelaisten asuinalueella ylilaiduntaminen on johtanut näkyvään eroosioon. Porot syövät pienet koivut. Pahimmassa tapauksessa tunturimittarin toukat tuhoavat loput koivut. Koivujen ja varpujen tuhoutumisen jälkeen lähtee humus. Jäljelle jää vain kivirakka.

Eteläisemmässä Lapissa on mahdotonta saada koivua taimikkoon. Poroilla on helppo olla hakkuuaukeilla. Vasatokat syövät koivut joka kesä. Mäntyjen kasvettua 3-4 metrin mittaisiksi porot jättävät alueen. Ensiharvennuksen tultua ajankohtaiseksi parinkymmenen vuoden kuluttua näky on metsänomistajalle lohduton. Koivut ovat vesoneet männikön alle niin runsaasti, että hakkuu on mahdotonta. Ensin pitää perata koivut pois, jotta pystyy mäntyjä harventamaan. Toki tässä tilanteessa olisi mahdollista rakentaa jonkinlainen koivusekoitus, mutta silloin metsänomistajan näkökulmasta on mennyt 30 vuotta hukkaan. Metsänomistajien keskustelut poromiesten kanssa ovat olleet tässäkin asiassa hedelmättömiä. Yksilön ahneus menee elinkeinon edelle.

Julkisuudessa esillä olleiden laajojen rikosjuttujen perusteella välitöntä taloudellista hyötyä tuovat väärinkäytökset näyttävät olevan, jos ei keskeinen niin ainakin merkittävä osa nykyaikaista poronhoitoa. Petovahinkojen ja liikenteen aiheuttamien porovahinkojen korvauksista on tullut monille yksittäisille poromiehille pääasiallinen tulolähde. Ikävästä  kehityksestä ei voi syyttää vain poromiehiä. Lainsäätäjät ovat luoneet lepsun rahanjakoautomaatin. Ei ole liian rohkeata väittää, että eduskunta voisi lopettaa liikenteessä tapahtuvat porovahingot kertarysäyksellä. Jos poron omistajalle valtion varoista maksettavat korvaukset lopetettaisiin, loppuisivat myös porokolarit lähes kokonaan samana päivänä.

Paliskuntien välisellä rajalla on useimmiten poroaita, joka estää poroja pääsemästä naapuripaliskunnan alueelle. Paliskuntien rajan kulkiessa tien kohdalla, aita on vain tien toisella puolella. Porojen ei siis anneta mennä naapurin puolelle, mutta niiden tielle pääsyä ei edes haluta estää. Sama käytäntö toistuu myös valtakunnan rajan läheisyydessä olevalla poroaidalla. Utsjoella porojen raja-aita kulkee Nuorgamin- ja Tenontien tunturin puolella. Yllättävän usein poroja näkee raja-aidan tien puolella. Syynä voi toki olla se, että aidan tunturin puoleinen maasto on monin paikoin kaluttu paljaaksi. Tien ja Tenojoen välisellä alueella sijaitsevien yksityismaiden, mökkien ja talojen pihoilla poroille on vielä ruokaa syötäväksi. Kiinteistöjen omistajille porojen aiheuttamat vahingot ovat jatkuva riesa.

Väärinkäytöksiin ja rikolliseen toimintaan suhtautuminen on muuttunut myös poroelinkeinon sisällä. Moni poromies on kertonut, että aikaisemmin oli sosiaalisesti hyväksyttyä käydä veronmaksajien lompakolla vaikeuksiin jouduttuaan. Tieliikenteen porovahinko- ja petokorvaukset olivat poromiehen sampo, josta rahaa herahti tilille tarvittaessa. Nykyään toiminnasta vaikuttaa tulleen arkipäiväinen tapa, jolla saadaan ylläpidettyä riittävän korkea elintaso.

Miten edellä kerrottu liittyy Utsjoen kunnan ahdinkoon? Monella tavalla ja hyvin juurevasti. Tällä hetkellä myös erittäin ajankohtaisesti totuus- ja sovintokomission loppuraportin ja erityisesti siinä esitettyjen toimenpiteiden takia. Poroelinkeino on ajanut itse itsensä umpikujaan. Valtiovalta on edesauttanut ahdinkoa ja lisäksi ulottanut elinkeinon kaiken ympäriltään kurjistavan vaikutuksen myös lähes kaikkiin muihin elinkeinoihin Ylä-Lapissa. Käsillä alkaa olla viimeiset hetket tunnustaa poronhoidon mahdottomuus nykyisessä laajuudessa ja nykyisillä toimintatavoilla. Tämä pitäisi myös eduskunnassa tiedostaa valmisteilla olevan poronhoitolain uudistamisen yhteydessä.

Helppoja ratkaisuja on olemassa, jos vain on halua niiden käyttämiseen. Ensinnäkin porojen ruokkiminen maanteiden välittömässä läheisyydessä pitäisi kriminalisoida. Ruokintapaikan lähellä auton alle jäävästä porosta sen omistaja ei saisi hyötyä, vaan häntä pitäisi päinvastoin rangaista vahingonteosta. Yksittäisestä petovahingosta maksettavan korvauksen määrä pitäisi laskea poron markkinahinnan tasolle. Korvauksen maksamisen perusteena pitäisi aina olla asvalttitien varteen tuotu poron raato, mitä siitä onkaan jäljellä.

Valtio pyrkii tekohengittämään poroelinkeinoa tukemalla sitä entistä enemmän. Pohjoisimpien kuntien alueella poronhoito hallinnoi käytännössä kaikkia erämaa-alueita. Poromiehillä on oikeus kelkkailla kaikkialla. Laajojen erämaiden saloilla ja tuntureilla rauhoitettu ahma saa kaikessa rauhassa aivan liian usein siivet selkäänsä Summitin jälkien peittäessä sen viimeiset maalliset juoksuaskeleet tuulen pieksämän tunturirinteen valkoisella hangella. Edes korppi ei ole kertomassa raadollisen kohtaamisen tarinaa. Se on oppinut väijymään seuraavaa ateriaa nelostien varressa heinäpaalin vieressä olevan jyhkeän petäjän tien puoleisella oksalla pari viikkoa ennen nuoren poromiehen upouuden Lexuksen tai Mersun ensimmäisen osamaksun eräpäivää.

Karu fakta on se, että poronliha ei ole ollut enää pitkään aikaan tavan ihmisen, onpa hän saamelainen tai suomalainen, ruokavaliossa. Poronlihan hinta määräytyy matkailukeskusten hotellien ja ulkomaalaisten matkailijoiden maksukyvyn mukaan. Tammikuun pörssihintaisen sähkölaskun maksuun vanhojen talvipusakoiden taskuista rahaa etsivällä pienituloisella palkansaajalla ei ole varaa nähdä edes unta poronpaistista. 

Poroelinkeinosta on muodostunut harvojen ihmisten liiketoimintaa, jota harjoitetaan kaikkien yhteisellä alueella (Metsähallitus) sekä yksityisten mailla rajoittaen muiden liikkumista kielloilla ja aidoilla. Tuorein esimerkki on Metsähallituksen vakaa pyrkimys rajata muiden kuin poromiesten, myös porottomien saamelaisten liikkumisoikeutta kelkoilla valtion mailla Utsjoen kunnan alueella.

Porojen lisäruokinta pitäisi rajata vain porotarhoissa, aidatulla alueella tapahtuvaksi. Mitään biologisia tuotteita; heinää, jäkälää tai vastaavia ei pitäisi sallia kuljetettavaksi erämaa-alueille. Niiden mukana voi milloin tahansa olla jotain muuta elollista ainesta, kuten siemeniä ja muita kasvien osia, jotka levittäytyvät ihmisen toimesta uusille ja herkille alueille. Porojen ruokkiminen säilöheinällä lihottaa omistajan kukkaroa lyhyellä tähtäimellä, mutta tuhoaa lopulta koko elinkeinon. Hälytyskellojen luulisi soivan karvalakin lämmössä, kun poromiehen koira syö kirsa kuolassa hirvenlihaa, mutta ei enää nuolaisekaan poronlihaa. Koiralla on sentään vielä haju- ja makuaisti tallella.

Voimassa olevat lait ja viranomaistahot ovat hyvin keskeisesti mahdollistaneet nykyiset käytännöt. Niiden korjaaminen vaatisi merkittäviä lainsäädännön muutoksia ja koko porotalouden järjestelmän uudelleen arviointia. Saamelaisten totuus- ja sovintokomission raportin ja uuden saamelaiskäräjälain jälkimainingeissa poliittista tahtoa tähän ei ole. Järjestelmän sisältä pitäisi nousta halu muuttaa asioita. 

Aivan liian monella kotikuntamme päättäjällä karvalakin läpät on sidottu kiinni niin tiukasti, että pää ei käänny uusiin tuulensuuntiin, silmät eivät näe helmikuista aurinkoa nokan vankan varren varjosta eivätkä korvat kuule hyvien seireenien sulosointuja. Päätöksiä, meidän jokaisen arkiseen työhön, hyvinvointiin ja elinvoimaisuuteen liittyvissä asioissa rusautellaan surutta poroelinkeinon salliman pienen kirnun pimennossa.

On turha kantaa huolta sellaisesta, mitä ei enää ole. Uuden saamelaiskäräjälain ja poronhoitolain tiukka noudattaminen rajoittavat pohjoisimpien kuntien itsemääräisoikeutta niin kovalla kädellä, että siitä on turha enää edes puhua. Puhutaan mieluummin vaikka seuraavan isolle kirkolle lähtevän karvalakkilähetystön mukaan annettavista lahjuksista. Vielä 1990-luvulla poronpaisti tai kymppikiloinen Tenon lohi oikealle ministerille sopivaan aikaan annettuna johti valtion rahanyörien avautumiseen ja harkinnanvaraisen avustuksen myöntämiseen Utsjoelle. Nykyään karvalakkilähetystölle tarjotaan Helsingissä vain kylmää yrttiteetä ja lämmintä sympatiaa.

Utsjoen kunnan täyttäessä pyöreitä olen minäkin innostuvat kaivelemaan vanhoja. Vanhoissa lehtijutuissa ja kirjoituksissa toistuu yksi kestoaihe, Utsjoen kunnan heikko taloudellinen tilanne.

Kylätalo Giisassa, joka on kuntakeskuksemme palveluiden ainoa valopilkku, ystävällisen asiakaspalvelun ja hyvien pullien ja munkkien kehto, on aika usein mukavia juttutuokioita. Muutama päivä sitten eräs entinen kuntapäättäjä kysyi minulta, voisinko minä paljon ihmisiä tuntevana auttaa kotikuntaamme saamaan taustatukea taloudellisen ahdingon selättämiseen. Vastasin hänelle, että vielä 30 vuotta sitten se olisi varmaan onnistunut. Silloin ministerit pääministerin johdolla jonottivat päästäkseen minun veneeseeni Osmansuvannolle tai Jokangalle lohestamaan. Nykyiset ministerit eivät vastaa edes puhelimeen. Sama maailman muutos on kohdannut koko tätä paikallisyhteisöä. Suurin osa yksilöistä on ymmärtänyt ottaa vastuun omasta elämästä. Myös kunnan pitäisi organisaationa ymmärtää maailman muuttuneen ja sopeuttaa sen mukaan. Inari on kutsumus, Utsjoki kohtalo!