tenon perhot -kirja

Tenon perhot, lohiperhot, lohiperho, Luossa.fi, Lohenkalastus, lohen perhokalastus, Tero Ronkainen, Tenojoki, Utsjoki

Kirjassa on perhoja perhokalastajille ja lohensoutajille


Kesällä 2013 tuli kuluneeksi 175 vuotta lohen perhokalastuksen alkamisesta Tenolla.


Kirjassa on Tenon lohenkalastuksen ja Tenon lohiperhojen historia, vanhojen mestareiden perhoja, viime vuosikymmenien parhaimpia ottiperhoja ja nykyisten ammattisoutajien luottoperhoja. Kirja esittelee Oskari Röngän, Wiljo Saariston, Arvi Keräsen, Erkki Honkavuoren, Jouko, Nils ja Nils Eric Lukkarin, Lauri Sälevän, Reijo Husun, Jarmo Helanderin, Matti Rytingin, Jouni ja Tero Ronkaisen perhoja. Kirjassa on yli 70 lohiperhoa.


Perhoista kertovissa teksteissä pääpaino on perhon valintaan ja sen uittamiseen, perholle sopivaan kalastuspaikkaan ja -aikaan sekä kalastustapaan liittyvien seikkojen esille tuomisessa. Kirja avaa perholla kalastamisen saloja jokaiselle perholla kalastavalle henkilölle riippumatta siitä, sitooko hän itse perhoja.


Jokaisesta perhosta on sidontaohje ja erinomainen kuva perhonsitojia varten. 


Kirjan koko on 245 x 225 mm, sivumäärä on 192.

Kirjassa on 155 kuvaa, 71 perhomallia.


Tenon perhot on kauan odotettu kirja Tenolla käytettävistä lohiperhoista, niiden sitomisesta ja niillä kalastamisesta.

Lähetä tilauksesi sähköpostilla tero.ronkainen(at)luossa.fi


Kerro viestissä nimesi, postiosoitteesi ja puhelinnumerosi. Jos haluat omistuskirjoituksen, muista mainita kenelle signeeraan kirjan.  Postitan kirjatilaukset viimeistään tilausta seuraavana päivänä.


Kirjan hinta on 42 euroa.


Kirja toimitetaan Postin pakettina suoraan kotiisi / postilaatikkoosi. Laskun lähetän sähköpostilla. 

Postikulut ovat 5 euroa.


Tilatessasi useamman kirjan kerralla postikulut ovat 8 euroa / lähetys.

Tero Ronkainen 9.9.2018