wanhan osman

päiväkirja 2022

Hillakoita hillarahojen kerääjiä

ja vaalikiireitä

Lauantai 29.10.2022 klo 09.40


Totuus on valkoisempi kuin ensilumi, sanottiin minun lapsuudessani. Ensilumi satoi Tenojokilaaksoon 20.10.2022. Saman päivän Lapin Kansassa oli koko sivun uutinen, jossa kerrottiin Utsjoen kunnan unohtaneen hakea reilun 300 000 euron avustukset saamelaislukiolle sekä jättäneen käyttämättä Saamelaiskäräjiltä saatua kielipesätukea 90 000 euroa. 


Saamelaiskäräjien rahoitus tulee kokonaan valtiolta, joten käytännössä Utsjoen kunta ryssi 400 000 euron valtion avustukset omalla hölmöilyllään. Vajaan 1200 asukkaan mikrokunnassa se on todella paljon. Summan kokoluokkaa kuvaa parhaiten sen suhteuttaminen kunnallisveroon. Se tarkoittaa kahden prosenttiyksikön kunnallisverokertymää.  Saamelaislukion useamman vuoden oppilasmäärien ja valtion avustusten vertailun perusteella syntyy vaikutelma, että julkisuudessa esillä olleen hakematta jätetyn avustuksen määrää on kenties kaunisteltu. Oppilasmäärän perusteella avustuksen olisi pitänyt olla huomattavasti suurempi.


Saamelaislukion avustus vuodelle 2021 olisi pitänyt hakea viimeistään syyskuussa 2020.  Asian paljastuminen vasta lokakuussa 2022 herättää valveutuneessa kuntalaisessa monta kysymystä. Summa on niin iso, että laiminlyönti on varmasti noussut esille viimeistään alkuvuodesta 2021. Miten ihmeessä on mahdollista, että se tulee kunnallispoliitikkojen tietoon vasta reilut puolitoista vuotta myöhemmin? Oliko kunnallishallinnossa kenties jollakin tarkoitus käyttää villaista?


Kuntapäättäjien ja kunnan virkamiesjohdon viime keväisiä haastatteluita kannattaa kaivaa esille kenkälaatikkojen kätköistä ja bittitaivaan sinestä.  Monen henkilön voimin tuskailtiin Tenojoen lohenkalastuskiellon Utsjoelle ja Utsjoen kunnalle aiheuttamia taloudellisia menetyksiä. Utsjoen kunnan vuoden 2021 tilinpäätöksen kerrottiin jääneen roimasti alijäämäiseksi. Tässä ja nyt, uuden talven vitivalkoista ensilunta ihaillessa, on helppo nähdä edellisen talven viimeisten kevätlumien värin lähentelevän sitä ittiään. Onneksi me kuntalaisina voimme luottaa kuntapäättäjien puhuneen vailla parempaa tietoa ja ilman ymmärrystä kunnan tilinpäätökseen vaikuttavista taloudellisista realiteeteista. Muussa tapauksessa syntyneen alijäämän tietoinen vyöryttäminen lohenkalastuskiellon syyksi olisi todella vakava asia.


Kunnan viime vuoden tilinpäätös olisi ollut lähellä nollaa ilman hillakoita virkamiehiä. Heidän onnekseen näissä jokilaaksoissa asuvat ihmiset, joita myös kuntalaisiksi kutsutaan, ovat luonteeltaan rauhaa rakastavia ja anteeksiantavaisia. Kyseessä ei onneksi ollut kenenkään omat hillarahat. Kunnan rahoistahan ei ole niin väliä. Kyllä valtio kyydin maksaa, sanotaan vanhassa laulussakin. Seuraavia avustusten viimeisiä hakupäiviä odotellessa on aikaa kuunnella vaikkapa Adolf Hovin orkestereineen lokakuussa 1928 New Yorkissa levyttämää ja Aapo Similän sovittamaa versiota Valtion varsalla -kansanlaulusta https://youtu.be/NxMqckTFIIQ.


Asian pohdiskelu vain syyttäjän tai loppulaskun maksavan veronmaksajan näkökulmasta on helppoa. Jos noin ison kuprun aiheuttaminen johtuisi vain saamattomuudesta,  selitys olisi kuntaa ja kuntalaisia ajatellen armelias. Siinä tapauksessa tarvitsisi vain löytää syyllinen tai syylliset. Siinä yksi kaamosaika hurahtaisi joutuisasti.


Syvällisempi pohdiskelu nostaa esiin perustellun epäilyn, onko Utsjoen kunta enää toimintakykyinen? Onko hakemusten "unohtaminen" oire laajemmista ongelmista?


Onko kunta niin pieni ja vähäväkinen, ettei asioita kyetä enää hoitamaan byrokratian vaatimassa laajuudessa? Utsjoen kuntatalous on niin massiivisesti tappiollinen, että valtion eli suomalaisten veronmaksajien pitää maksaa valtaosa kunnan menoista. Utsjoen kunnan menoista valtio rahoittaa 72 %. Kunnan kruununjalokivenä pidetyssä saamelaislukiossa opiskelun kustannukset ovat yhteiskunnalle melkein nelinkertaiset maan keskiarvoon verrattuna.


On aiheellista kysyä, kykeneekö kotikuntamme hallinto tekemään avustushakemusten tavoin enää asianmukaisia ja kunnan edun kannalta välttämättömiä päätöksiä? Kun kerran kuntataloutta hoidetaan noin laveasti, niin onko kunnan kehitysedellytyksille asetettu selkeää päämäärää?


Kunnan hallintoa näyttää riivaavan merkittävät eturistiriidat. Kuntaan on saatu mittava ja hieno hotelli-investointi, mutta sen toimintaedellytysten järjestämistä jarrutetaan kaikin mahdollisin keinoin. Kärjistäen voi sanoa, että kotikuntaamme saa rakentaa hotellin, mutta siitä ei saa aiheutua häiriöitä herkkäsieluisille kuntalaisille eikä kuntalaisten herkille elinkeinoille.


Merkittävä osa kuntalaisista ei halua kuntaan matkailijoita. Samaan aikaan surkutellaan lohituristien puuttumisen aiheuttavan vuosittain miljoonatappiot. Vaatimukset valtion saamisesta korvaamaan taloudelliset menetykset ovat siksi absurdeja. Jos valtio korvaisi menetykset, aiheelliset ja oletetut, kaikki olisi hyvin. Silloin ei olisi turisteja häiritsemässä, mutta rahaa tulisi etelästä joka toisen Jbus Oy:n onnikan peräkontti pullollaan.


Ensilumen valkoisia lähituntureita ihaillessa niiden takaa kajastaa kaunis valo. Tällä menolla kuntaliitos Inarin kanssa on lähempänä kuin Tenon lohenkalastuksen avaaminen. Vajaan 1200 tulevan inarilaisen kannattaa jo makustella suussaan muutosvaihetta hyvin kuvaavaa mottoa: Inari on kutsumus,  Utsjoki on kohtalo.



Maa- ja metsätalousministeriö on saanut valmiiksi lakiesityksen Tenojoen lohenkalastuskiellosta vuodelle 2023. Tulevista eduskuntavaaleista johtuen esitys oli pakko saada jo nyt, jotta nykyinen eduskunta ehtii käsitellä sen. Lakiesitys on kirjoitettu paljon paremmin, selkeämmin ja monipuolisemmin perustellen kuin edellinen esitys viime keväänä. Lakiesitys löytyy ministeriön kotisivuilta mmm.fi/hankkeet. Palaan lakiesitykseen seuraavassa kirjoituksessa.


Ai niin, meinasipa unohtua. Kuusamolainen murresana hillakka tarkoittaa henkilöä, joka ei ole laiska, mutta on aikaansaamaton.

Lohen moottoriuistelua Tenojoella kesäkuussa 2022.

Lohen moottoriuistelua tulvivalla Tenolla 8.6.2022.

Talven tuntua tunturituulissa

Sunnuntai 16.10.2022 klo 06.40


Maailman uutisia seuratessa joudun kohtalaisen usein muistuttamaan itseäni siitä, että olen onnenpoika. Asun Euroopan unionin laitimmaisessa periferiassa, Utsjoen kunnassa. Leipäni tienaan ahkeroimalla joen toisella rannalla, turvallisessa natomaassa. Norjalaiset suhtautuvat muurarin menetetystä vapaa-ajasta maksettavaan taloudelliseen korvaukseen aivan eri vakavuudella kuin kotimaassa. Norjassa työskentelyssä myös maisemalliset arvot täyttävät usein vaativatkin kriteerit.


Ajelin perjantaina Tenovuonon rannalla tekemäni puolikkaan työpäivän jälkeen Nordkinniemimaalle. Kävelin kuulaassa syyssäässä maantien varresta mökille. Kuuden kilometrin matka sujui ripeästi askeltaen puolessatoista tunnissa. Autolta lähdettyäni sain seuraani kaksi koiraa. Kehotuksista ja patisteluista huolimatta ne eivät ymmärtäneet kääntyä takaisin, vaan seurasivat minua mökille asti.


Mökille päästyäni tarjosin koirille vettä ja ruokaa. Sen jälkeen paneuduin mökin ja saunan lämmittämiseen, vesien kantamiseen ja ruuan valmistukseen. Saunanraikkaana illallisen syötyäni istuskelin mökin ison ikkunan ääressä tuikkujen valossa tulisijan punahehkuista hiillosta ihaillen.  Tyyni järvenpinta peilasi kirkkaasti paistaneen kuun sillan. Tähtitaivas tuikki kirkkaana kuin Intian valtameren yllä. Metsän henki tuoksui vienosti koillismaalaisen koivuhalon hehkussa, vaikka lähimmän petäjän luokse on mökin rappusilta päivän matka.


Ilman kiireen häivää erämaan rauhassa takkatulen lämmössä istuessa ajatukset vaelsivat vapaina maailman ääriä syleillen. Kotijokeni Tenon lohenkalastuskielto ei vain vaikuta olevan, vaan se on naapurinamme olevan terroristivaltion aggressiivisuuden, EU:n metsäpäätösten, maamme velkaantumisen, sotepalveluiden järjestämisen sekasorron, energiakriisin ja monen muun asian rinnalla mitättömän pieni asia. Edellä mainitsemani asiat vaikuttavat jokaisen Utsjoella asuvan elämään monin verroin enemmän kuin se, että lohta ei saa kalastaa.


"Et voi estää lintua lentämästä pääsi ylitse, mutta voit estää sitä rakentamasta pesää pääsi päälle" . Vanha kiinalainen sananlasku kuvaa hyvin tämän hetken tilannetta. Tenojoen lohikannat ovat laskeneet tasaisen varmasti myös viimeiset neljä vuotta, vaikka kalastus Tenojoen vesistöalueella vuonon suuta myöten on ollut kiellettyä jo kaksi vuotta. Me jokivarressa asuvat emme yksin voi pelastaa lohikantoja, jos suurimmat lohikadon syyt ovat merellä, mutta me voimme jättää sen viimeisen lohen pyytämättä.


Poikkeukselliset ajat ja olosuhteet vaativat aina kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä. Mitä ankarammaksi ajat muuttuvat, sitä tärkeämmäksi yhteisöllisyys ja yhteisvastuu nousevat. Julkisuudessakin esille nousseet vaatimukset saamelaisten perinnekalastuksen sallimisesta pakkopyydyksillä ovat erinomainen osoitus erioikeuksien vaarallisuudesta. Vanhojen, ikänsä lohia pyytäneiden miesten pitäisi muka saada pyytää lohta verkoilla, jotta heidän elämänilonsa säilyisi ja kulttuuri siirtyisi jälkipolville.


Yksinkertainen kysymys osoittaa näiden vaatimusten naurettavuuden. Onko vanhojen miesten saatava pyytää lohi loppuun, jotta heidän lapsenlapsilleen ei jää lohta?


Osittainenkin lohenkalastuksen salliminen pakkopyydyksillä tilanteessa, jossa kutukantatavoite ei täyty, olisi omilta lapsilta ja lapsenlapsilta varastamista. Samalla se olisi muilta kalastusoikeuden omistajilta, sekä saamelaisilta että suomalaisilta, varastamista. Valtio ei edes voi sallia kulttuurin varjolla tai sosiaalisilla perusteilla yksityisen omistusoikeuden sosialisoimista yksittäisen kalastajaryhmän mielihalujen toteuttamiseksi.


Lohikesän 2023 osalta tilanne on jo nyt vesiselvä. Tutkimustiedon perusteella ei ole olemassa minkäänlaista, ei edes pienintäkään mahdollisuutta avata lohenkalastusta miltään osin. Kaikkien osapuolien on tehtävä hartiavoimin töitä, jotta lohenkalastuskielto jatkuu häiriöttä niin kauan, että lohikannat vahvistuvat riittävästi. Aika sitten näyttää, selviääkö Tenon lohi.


Tenoa vahvasti ylävirtaan nousevalla lohella ja sen henkeä vuosikymmeniä uhanneella vanhalla lohimiehellä on yksi merkittävä ero. Luonnossa lohi joutuu kamppailemaan 365 päivää vuodessa 24/7 säilyäkseen hengissä. Vanha lohimies nauttii elämäntyönsä hedelmistä ja yhteiskunnan palveluista 12 kuukautta vuodessa jaksaakseen ahkeroida lohenpyynnin parissa lyhyen pyrähdyksen yöttömän yön valossa. Lohelle käy huonosti, jos sen henki listitään. Yksikin kerta riittää. Vanhalla lohimiehellä riittää muisteltavaa ja kerrottavaa lapsenlapsille, vaikka hän ei pääsisi enää kertaakaan perinnepyynnin pariin nelitahti-Yamahaa ohjastamaan ja nylonverkkoa heittämään.


Lauantaiaamu valkeni raikkaasti tuntureiden syleilyssä. Pakkasta oli -8 astetta. Järven matala lahti oli riitteessä. Tuntureiden rinteet, kivet ja heinät olivat vahvassa kuurassa. Kesän viimeinen soutu mökkijärvellä sujui mukavissa tunnelmissa. Yövieraaksi tuppautuneet koirat seurasivat venettä rantaa pitkin juosten ja lukuisia kivenkoloja tutkien.


Paluumatka autolle sujui hieman tavanomaista hitaammin. Suot olivat jo 3-4 millimetrin vahvuisessa jäässä. Kivet olivat todella liukkaita. Koirat kulkivat koko matkan edelläni. Ne osasivat kulkea edellisen päivän reittiä kertaakaan erehtymättä. Saattelin koirat kotiinsa ja suuntasin oman lyhytjalkaisen saksanseisojani marssivauhtiin kohti Gárgogeahcia ja tulevan talven työmaita.

Korkealla kuutamolla

Sunnuntai 14.8.2022 klo 19.40



Lapin käräjäoikeus on kumonnut kahdessa tuoreessa päätöksessä saamelaisia kalastajia koskevat rikosepäilyt. Toisessa tapauksessa rikoksesta epäilty oli kalastanut lohta verkolla Tsarssijoessa heinäkuussa 2017 ja Kevojärvessä Kevojokisuulla kesäkuussa 2018. Toisessa tapauksessa paikallinen saamelainen oli kalastanut taimenta Juutuanjoen Alakoskessa rauhoitusaikana elokuussa 2020. Kummassakin oikeustapauksessa Lapin käräjäoikeus perusteli vapauttavaa päätöstä korkeimman oikeuden kevättalvella antamilla ratkaisuilla.


Minä rohkenen sanoa ääneen, että sekä käräjäoikeus, että korkein oikeus ovat aivan kuutamolla näissä ratkaisuissa.


Lapin käräjäoikeus sivuutti surutta perustuslain ympäristövastuukysymykset päätöksissään. Lohen ja taimenen kalastusta on rajoitettu, jotta rajallisilla kalakannoilla on mahdollisuus lisääntyä riittävästi. Käräjäoikeuden toimivalta ei riitä ulkoistamaan kalakantojen kestävää kehitystä ja niiden säilymistä saamelaisilta muille kansanryhmille. Tenojoesta puhuttaessa pitää muistaa, että mikään laki, valtiosopimus tai rajoitus ei estä saamelaisia harjoittamasta kalastuskulttuuriaan. Lohi on rauhoitettu, mutta monia muita kalalajeja saa pyytää.


Odotan suurella mielenkiinnolla sitä päivää, kun saamelaisen poromiehen ahman ampuminen on korkeimman oikeuden tuomareiden pöydällä. Poromies vetoaa peruslain hänelle takaamaan saamelaiskulttuurin harjoittamisen vapauteen ja ikiaikaiseen perinteeseen oman porokarjan suojelemisesta pedoilta. Lohenkalastukseen liittyvien ennakkotapausten perusteella korkeimmalla oikeudella ei ole muuta vaihtoehtoa  kuin antaa vapauttava päätös. Sen jälkeen Pandoran lipas on auki helvetin portteja myöten.


Ruotsin kirjakielen isän, kuningas Kustaa Vaasan kanslerina toimineen Olaus Petrin 500 vuotta sitten määrittelemä pohjoismaisen oikeusvaltion perusajatus on edelleen voimissaan: "Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei voi olla lakikaan". Hänen kokoamissaan tuomareiden noudatettavaksi tarkoitetuissa eettisissä ohjeissa korostetaan kansalaisten oikeusturvaa sekä yhteiskunnallista ja oikeudellista tasa-arvoa.


Mitä tapahtuisi, jos Utsjoella asuva ja täällä kalastusoikeudellisen kiinteistön omistava suomalainen kalastaisi lohta omassa kotirannassaan rauhoitusaikana? Miten käräjäoikeus päättäisi hänen tapauksessaan? Jätettäisiinkö hänet rankaisematta sillä perusteella, että hänellä on kalastusoikeuden omistajana perustuslain takaama omistusoikeus, joka kattaa myös oikeuden pyytää lohta? Toteaisiko käräjäoikeus, että hänen kalastuksensa ei ole vaarantanut Tenon ainutlaatuisia lohikantoja eikä se ole siten syynä lohikantojen heikkenemiseen? Jos näin ei tapahtuisi, vaan hänet tuomittaisiin kalastusrikkomuksesta, oikeuslaitos nostaisi samalla saamelaiskulttuuriin pohjautuvan kalastusoikeuden perustuslain turvaa nauttivan omistusoikeuden yläpuolelle. Se olisi jyrkässä ristiriidassa eduskunnan perustuslakivaliokunnan kannanoton ja korkeimman oikeuden aikaisempien päätösten kanssa.


Oikeuslaitoksen millään portaalla ei ole kompetenssia määritellä sitä, mikä kalastustapa vaarantaa lohikantojen kestävyyden. Silti Lapin käräjäoikeus on perustellut saamelaisten kalastusrikoksista epäiltyjen rankaisematta jättämistä heidän kalastuksensa merkityksettömyydellä lohi- ja taimenkantojen tilaan. Sekä Tenon lohi- että Juutuanjoen taimenkannat ovat voimakkaasti heikentyneet.  Jokainen tapettu lohi ja taimen ovat pois kutukannasta. Käräjäoikeuden perustelu saamelaisten kalastuksen nollavaikutuksella kalakantojen tilaan on yhtä vahva kuin lohimiehen väite, jonka mukaan punaisella perholla saadut lohet eivät vaaranna lohikantojen lisääntymistä.


On juridisesti ymmärrettävää, että oikeuslaitos ei voi ottaa rikoksesta epäillyn tuomitsemista punnitessaan huomioon hänen tekojensa mahdollisia vaikutuksia tulevaisuudessa. Käräjäoikeuden päätösten perusteluissa korostetaan sitä, että saamelaisten kalastusrikoksista epäiltyjen kalastus ei ole vaarantanut kalakantoja. Kalavesien ja kalakantojen hoitotyö perustuu vastuuseen huolehtia kalastuksen järjestäminen kestävällä tavalla kalakannat turvaten. Lapin käräjäoikeuden päätös on vahvassa ristiriidassa kalastuslain hengen ja sen tärkeimmän tavoitteen kanssa.


Eri oikeusasteiden päätöksissä on todettu paikallisella saamelaisella olevan perustuslain takaama kulttuurin harjoittamisen oikeus. Onko Kaijukan tokkakunnasta Mantojärven rannalle muuttavalla Juuson suvun vesalla oltava samat kulttuuriset oikeudet kuin naapurissa ikänsä perintömailla asuneella Guttormilla? Entä miten oikeuslaitos määrittelisi neljän sukupolven ajan maamme suurimmassa saamelaiskylässä Helsingissä asuneen saamelaissuvun nuoren, herra Hillakorven kalastusoikeuden hänen muutettuaan Ullanlinnan miljoonalukaalista Tenojoelle Miljoonasuvannon rantatörmälle?


Korkeimman oikeuden viime keväiset ratkaisut ovat jo tähän mennessä romuttaneet viimeisetkin lain kunnioituksen rippeet Petsikon pohjoispuolella. Lohenkalastus rehottaa Tenojoella ja sen sivujoilla valtoimenaan. Valvojat eivät näytä puuttuvan paikallisten saamelaisten lohenkalastukseen pitkällä tikullakaan. Ajassa on palattu sujuvasti yli puoli vuosisataa taaksepäin.


Korkeimman oikeuden tuomareilla ei selvästikään ole tietoa, ei ymmärrystä eikä edes halua paneutua asiaan sen edellyttämällä vakavuudella. Saamelaisaktivistien mielihalujen mukaisia lohenlahtausoikeuksia miellyttämistarkoituksessa jakaessaan korkein oikeus on samalla romuttanut kertalaakista kalastusoikeuksia omistavien kansalaisten uskon tasapuolisuuteen ja yhdenvertaisuuteen lain edessä. Lapin laki on palautettu Isolla kirkolla lasikaton yläpuolella istuvien oikeusoppineiden arvalla takaisin jokapäiväiseen käyttöön Petsikon pohjoispuolisilla palkisilla.

Lohi tulee pakastimesta - sähkö töpselistä

Sunnuntai 31.7.2022 klo 22.05


Tenon lohesta ja lohenkalastuksesta käytävä keskustelu on vaikeaa, koska iso osa keskusteluun osallistuvista henkilöistä tunnustaa vain itselleen edulliset tosiasiat.


Yksi erikoisimmista viime aikoina esillä olleista aivopieruista on väite, jonka mukaan suomalaisilla ei ole oikeutta osallistua Tenosta käytävään keskusteluun. Perusteluna väitteelle oli suomalaisten sähköntuotantoon patoamat lohijoet. Inarijoen rantapusikossa sähkölämmitteisessä talossa asuvan miehen luulisi ymmärtävän hieman laajemmin historian kulkua.


Elämä Tenojoen rantatörmällä olisi ollut hyvin toisenlaista, jos maamme suurimman ympäristövahingon, suuren ja mahtavan lohijoen eli Kemijoen valjastamisen ykkösnyrkki Urho Kaleva Kekkonen ei olisi myöhemmin presidenttinä Lapin reissuillaan järjestänyt sähköä vaatimattomissa oloissa eläneille Tenojokilaakson ihmisille. Tarkennettakoon, että aikalaiskertomusten mukaan Urkki ei ollut itse piuhoja vetämässä, mutta hänen ansiostaan sähköistyminen aikaistui yhden lohestajasukupolven verran. Minun tiedossani ei ole yhtään jokivarren asukasta, joka olisi pannut kynsin hampain kampoihin uuden ajan kehitykselle. Ei silloin eikä erityisesti sen jälkeen.


Olen usein nostanut esille voittajan historiankirjoituksen. Olemme valitettavasti jälleen saman asian ytimessä. Inarijoen törmällä tuvan nurkassa kiiluvan ledvalon loisteessa somen sumeaan pimeyteen lonkalta lauotut harhalaukaukset vääristelevät historiaa laukojan mielenmaiseman väriseksi.


Sodan jälkeisen ajan päätöksiä ja kehitystä arvioitaessa pitää ymmärtää ja tunnustaa se, kuinka suuren hinnan Suomi ja Suomen kansa joutuivat maksamaan vapaudestaan. Sotakorvausten maksaminen, jälleenrakentaminen, sodassa menetettyjen ihmishenkien aiheuttama väestövaje erityisesti nuorten miesten väestöryhmässä, sota-ajan viivästyttämien ikäluokkien kouluttaminen ja evakkojen asuttaminen vaativat mittavia inhimillisiä sankaritekoja ja suuria investointeja. Niihin tarvittiin valtavasti energiaa. Mistä muualta sodan köyhdyttämä ja kurjistama Suomi olisi silloisilla teknisillä ja taloudellisilla resursseilla saanut sähköä? Vesivoiman rakentaminen oli siinä maailmanajassa välttämättömyys.


Meidän on nyt helppo sanoa, että jokaisen voimalaitoksen yhteyteen olisi pitänyt rakentaa toimiva kalatie. Niiden rakentamatta jättäminen oli massiivinen virhe. Mutta. Palataanpa takaisin Inarijoen rantatörmällä asuvan suuren ajattelijan viisauksiin. Jos suomalaiset menettivät oikeuden osallistua Tenosta ja Tenojoen lohenkalastuksesta käytävään keskusteluun Kemijoen, Iijoen, Oulujoen ja muiden valjastettujen jokien rakentamattomien kalateiden takia, niin miten se liittyy saamelaisten paremmuuteen tässä asiassa? Olivatko saamelaiset barrikadeilla 1940 -luvulla vaatimassa Merikosken voimalaitoksen tai 1960 -luvulla Raasakan voimalaitoksen yhteyteen lohiportaita?


Tenojoen vapaana virtaaminen ei liity millään tavalla jokilaaksossa asuvien ihmisten erinomaisuuteen ympäristöasioissa. Syy on yhtä arkinen kuin Tornion-Muonionjoen osalta. Kummankin joen pelastuminen vesivoiman rakentamiselta johtuu niiden sijainnista kahden valtion rajajokena.


Meidän onneksemme ihmiskunnan ymmärrys luonnosta ja sen monimuotoisuuden arvosta on tänä päivänä aivan toisenlaisella tasolla kuin sodan jälkeen. Meidän ei tarvitse olla huolissamme Tenojoen valjastamisesta. Vapaana virtaavan joen kuohuissa ja suvantojen hiljaisissa virroissa elävien lohien puolesta meidän pitää sen sijaan olla huolissamme.


Tämä kesä on osoittanut todeksi sen, että tyhmyys periytyy sukupolvelta toiselle, osin jopa kumuloituen. Lohenkalastuksenkiellon kumoamista vaativat henkilöt ovat tämän päivän vesivoimalan rakentajia. Erona sodan jälkeisten vuosikymmenien voimalaitosrakentajiin on se, että tämän päivän möttöspieskeille kyse on vain omasta harrastuksesta. Edellisille sukupolville kyse oli hengissä säilymisestä. Pato, on se sitten voimayhtiön tai pakkopyydyksillä kalastavan, estää aina lohen vapaan nousun.


Lohenkalastuskieltoa vastustavien henkilöiden kannattaisi ohjata harventuneiden lohikantojen tuhoamisvimmaa tuulesta temmatun energian lobbaamiseen. Tuulivoiman vastustaminen ideologisista syistä ei ole enää tätä päivää. On anteeksiantamattoman itsekästä kuvitella, että jokaiseen tupaan Utsjoen harvaanasutulla alueella pitäisi saada halpaa sähköä, joka tuotetaan jossakin muualla, vaikka Venäjällä. Kotikuntamme tuntureilta löytyy maamme tuulisimpia paikkoja. 70 tuulivoimalaa laskisi kunnallisveroprosentin kymmeneen. Toinen mokoma lisää ja saisimme nauttia kunnallisen veroparatiisin eduista ja positiivisesta muuttoliikkeestä.


Viime vuonna kunnasta muutti pois noin 45 henkilöä. Useamman kunnallispoliitikon kertomana olen kuullut heidän muuttonsa johtuneen lohenkalastuskiellosta. Monessa näin pienessä kunnassa noin suuri piikki poismuuttajissa synnyttäisi vakavia keskusteluita syistä. Viime vuoden muuttovauhdilla kunnan väkiluku puolittuu reilussa kymmenessä vuodessa. Utsjoella useampi kyläpoliitikko on ilmaissut suuren ilonsa, kun etelän lohirosvoista on päästy eroon. 45 henkilön myötä kunta menettää jatkossa noin 270 000 euroa vuodessa valtion avustuksia + verotulot. Johan siinä on riemun aihetta kerrakseen, jos ei ymmärrä plussan ja miinuksen välistä pientä eroa.

Lohilaskuri kertoo korutta Tenoon nousevien lohien määrän laskun jatkuvan.
Tenojoen lohikannat taantuvat edelleen, vaikka lohenkalastus on kiellettyä jo toisena vuonna.

Luonnon rauhaa ja

salakalastajien mellastusta

Torstai 14.7.2022 klo 21.55


Jokilaakso on ollut tänä kesänä poikkeuksellisen vehmas. Koivuissa oli täysi lehti jo kesäkuun puolivälissä. Pihanurmikkoa on pitänyt leikata useamman kerran. Tenon vesi on laskenut tasaisen varmasti. Nyt olisi hyvä soutuvesi, jos maailma olisi ennallaan. Taivas on pilvessä. Vettä on satanut ajoittain todella ravakasti. Lämpimän päivän jälkeen lämpötila on laskenut +15 asteeseen.


Lohenkalastajia kiinnostava mediataivas on ollut viimeiset kuukaudet tummien myrskypilvien peitossa. Tenon lohikantojen elpymistä kampittavien henkilöiden haastatteluissa kannanotot ovat olleet sapekkaita. Lohenkalastuskieltoa vastustavien henkilöiden vaatimusten tasoa on arvioitava saatavilla olevan tiedon valossa. Tenon lohikantojen heikentyminen on kiistaton fakta. Lohien määrä ei joessa lisäänny, vaikka kuinka perinnepyydyksiksi hurskaasti nimetyillä pakkopyydyksillä lohta hoitokalastettaisiin.  Vaikka 1200 utsjokista uskoisi humpuukiin, se on edelleen humpuukia. 


Kesäkuun alussa nähty kulkutussaaga verotti jokeen nousseista lohista noin 25 %.  Vesillä olleiden veneiden määrä huomioiden lohikantoja verottanut lohien kuolleisuus on todella merkittävä asia. Latvajokien lohikantojen vahvistumista on turha odottaa, jos kutukannasta niitataan suurin osa pois joen alaosalla. Lohikantojen heikentymisen seurauksena säädetty lohenkalastuskielto on ainoa tehokas tapa turvata jokeen nousevien lohien selviäminen kudulle.


Olen saanut viime kuukausina tavanomaista runsaammin palautetta kirjoituksistani. Tavoistani poiketen vastaan muutamiin saamiini viesteihin. Olen kirjoittanut pitkään ja vahvasti lohen verkkokalastusta vastaan. Osa lukijoista on ymmärtänyt viestini virheellisesti saamelaisvastaisuudeksi. Siitä ei ole kyse, vaan vain ja ainoastaan verkkokalastuksen raadollisuudesta ja tuhovoimasta. Tenossa uitettu kulkutusverkko on kuin venäläinen risteilyohjus Ukrainan maaperällä. Se tappaa valikoimatta ja säälittä jokaisen kohdalle osuvan. Tenon lohen tulevaisuus ja elinvoima on turvattu vasta sinä päivänä, kun viimeinen verkkopyydys on poltettu juhannuskokon kuumassa hiilloksessa.


Saamelaisaktivistit puhuvat koko ajan "saamelaisista" aivan kuin maailmassa olisi olemassa vain yksi ja ainoa homogeeninen saamelaisryhmä. Tämä on tietoista harhaan johtamista erioikeuksien saamiseksi. Tenojoen vesistöalueella asuu monenlaisia saamelaisia, monenlaisia suomalaisia ja monenlaisia norjalaisia. Vain pieni osa saamelaisista asuu Utsjoella. Heistäkin vain murto-osa käyttää brutaaleja pakkopyydyksiä. 


Olen tehnyt viimeisen vuoden aikana useita työmaita Karasjoella. Enimmäkseen työskentelen Tana brussa ja sen lähialueilla. Tanassa ja Karasjoella asuvien ihmisten ajatukset lohesta ja lohenkalastuksen säätelystä eroavat kuin yö ja päivä. Ala-Tenolla vallitseva kaikki lohet minun pakkaseen nyt ja heti -menttaliteetista ei ole Karasjoella tietoakaan. Yhtä vähiin ovat käyneet havainnot lohista.


Ala-Tenon ja Nuorgamin-Utsjoen välisen jokialueen pakkopyydyksillä kalastamisen sallimista kannattavien henkilöiden väitteiden mukaan lohikannat kestäisivät heidän kalastuksensa. Samaan aikaan Karasjoen pormestari on esittänyt täydellisen lohenkalastuskiellon jatkamista vähintään vielä viisi vuotta, jotta latvavesien lohikannat saataisin elvytettyä elinvoimaisiksi. Nämä vaatimusten ääripäät ovat niin kaukana toisistaan, että on valheellista puhua homogeenisestä ihmisryhmästä.


Jos, jos ja jos Tenon lohikannat toipuvat tulevaisuudessa niin elinvoimaisiksi, että kalastusta voidaan harjoittaa, pitää myös paikallisten kalastuslupien hinnassa näkyä jokialueen eri alueiden erilaisuus. Kalastusoikeuden haltijoiden nykyinen 40 euron kausilupa voisi silloin olla käypä hinta latvavesillä kalastaville. Ala-Tenolla lupahinnan pitäisi olla vähintään kymmenkertainen, jotta edes jonkinlainen oikeudenmukaisuus toteutuisi. Tiukat saalisrajoitukset ovat ensiarvoisen tärkeä ja tehokas keino turvata lohikantojen elinvoimaisuus.


Tämän hetkinen tilanne joella on harmillisen surkea. Lohenkalastus ei loppunut kesäkuun kymmenes päivä.  Vesillä on ollut useita kertoja viikossa venekuntia, jotka ovat soutaneet lohta ja myös ottaneet saalista. 3480 euroa luulisi olevan niin kova hinta lohesta, että se hillitsisi pyyntikiimaa.


Ei. Sillä ei ole mitään merkitystä.


Kalastuksen valvonta on niin vähäistä, että kiinnijäämisen riski on pienempi kuin päävoiton todennäköisyys Eurojackpotissa. Osa lohta lahtaavista henkilöistä uskoo korkeimman oikeuden keväisten päätösten turvaavan vapauttavan tuomion mahdollisen kiinnijäämisen jälkimainingeissa.


Tämän kesän aikana minulla on ollut aikaa nauttia todella kauniista ja antoisista hetkistä tuntureiden rauhassa. Retket ovat suuntautuneet torpan takana kohoavan kotitunturin tuttujen maisemien lisäksi Nordkinniemimaan karuihin maisemiin. Lapin luonnon kauneus, pienten yksityiskohtien runsaus ja suurten linjojen jylhyys puhuttelevat joka ainoa kerta.

Nordkinniemimaalla on lukuisia hyviä rautu- ja taimenjärviä sekä kesä- että talvikalastukseen.
Mesimarja kukkii kauniisti Utsjoella, mutta se ei ehdi kasvattaa marjaa.

Haavi auki

Lauantai 18.6.2022 klo 11.15


Lohikausi 2022 on käynnistynyt useimmilla lohijoilla keskivertoa rauhallisemmissa tunnelmissa. Norjan lohijoilla tilanne on huolestuttava. Kaikki on muuten kunnossa, mutta lohi puuttuu monella joella ja sen myötä kaikki. Tässä vaiheessa kesää emme vielä tiedä, onko lohennousu vain myöhässä vai onko lohia yksinkertaisesti vähän. Muutamalla Keski-Norjan lohijoella lohikausi on käynnistynyt tavanomaisesti. Myös Britteinsaarilla tilanne vaihtelee suuresti eri lohijoilla. Esimerkiksi Speyjoessa lohitilanne on kohtalainen, mutta Tayjoessa tilanne on huono. Suomen ja Ruotsin lohijoilla, jotka laskevat Perämereen tai Itämereen, tilanne on paljon parempi.


Kävin tämän viikon aikana tutustumassa lohitilanteeseen Väylän varressa ja Ruotsin lohijoilla. Mereltä, jokisuilta ja jokivarsilta keräämieni tietojen perusteella on nähtävissä, että lohet nousevat jokiin hieman myöhemmin.


Ruotsissa tapasin ja haastattelin lukuisia lohenkalastajia. Suurin osa heistä oli perhokalastajia. Suomalaisten ja ruotsalaisten lisäksi tapasin perhokalastajia Tanskasta, Saksasta, Englannista, Slovakiasta, Latviasta ja Hollannista. Yllättävän moni heistä oli todella hyvin selvillä myös Tenojoen ja Finnmarkin muiden jokien lohitilanteesta. Kesäkuun alun kulkutussaagasta he eivät kuitenkaan olleet ajan tasalla. Siitä kertoessani lähes jokaisen perhokalastajan leuka loksahti. He kuuntelivat haavi auki epäillen kertomaani siitä, että osa paikallisista kalasti lohia, vieläpä ajoverkolla eli kulkuttamalla. Siis tilanteessa, jolloin kaikki kalastus on lohikantojen heikko tilanne huomioiden ylikalastusta.

Kalixjoen Jockfallin putoksen jylyn äärellä tapasin saksalaisen Hubert Lewisin. Hän on ollut tuttu näky Alakönkään maisemissa ja Boratbokcan särkillä. Hubert on kalastanut Tenon lohia kolme viikkoa joka kesä. Ensimmäisen kerran hän kastoi perhon Tenon kirkkaaseen veteen kesällä 1998. Työuransa aikana pitkin poikin maailmaa matkustellut mies ihastui kerrasta Tenojoen maisemiin, luonnon rauhaan ja leppoisaan ilmapiiriin.


Lohikantojen hupenemisen ja siitä johtuneen lohenkalastuskiellon seurauksena Hubert joutui joettomaksi. Kalixjoella hän oli ensimmäistä kertaa. Sinne hänen tiensä kulki Boratbokcan särkillä vuosien kuluessa tutuksi tulleen suomalaisen perhokalastajan seurassa.

Poikkesin samalla maakuntamatkalla Riihimäen Erämessuilla. Messut olivat entisellään. Yhden messupäivän tutustumisella vaikutti siltä, että laku- ja hattarakauppiaita oli entisiä aikoja vähemmän. Korona-aikana luontoharrastukset löytäneet suomalaiset olivat tulleet messuille saadakseen tietoa. Samalla oli hyvä tehdä hankintoja, kun monipuolista tarjontaa oli yhdessä paikassa hyvin esille pantuna.


Messukävijöitä oli vähemmän kuin korona-ajan viimeisillä messuilla. Näytteilleasettajat olivat silti tyytyväisiä. Kauppa kävi hyvin. Useimmilla yrityksillä myynti nousi kolmanneksen edellisiin messuihin verrattuna.


Messuilta puuttuivat jonkun toisen maksamana työaikaa kuluttamaan saapuvat henkilöt. Myös etätöihin tottuminen on vähentänyt intoa lähteä työpäivän aikana maleksimaan messuille. Paikalla olleet olivat laidasta lukien jonkun luontoharrastuksen harrastajia, joille messuilla oli paljon tarjottavaa.

Tenojoen lohikannat ovat niin heikossa kunnossa, että lohenkalastus on kiellettyä myös kesällä 2022.
Lohen perhokalastusta Ruotsin lohijoilla 2022
Lohenkalastusta Jockfallin alapuolella Kalixjoella kesäkuussa 2022
Lohen punttikalastusta Jocfallin alapuolella Kalixjoella.
Tiura Uistimen Ari Yliollitervo esitteli messuilla valmistamiaan lohivaappuja ja lusikkauistimia.

Tilaisuus tekee varkaan ja herättää kulkuttajan

Lauantai 4.6.2022 klo 22.10


Uhrinarratiivi on tämän päivän vahvin ajankuva. Mitä surkeamman kuvan pystyt maalaamaan oman elämäsi ahdingosta, sitä varmemmin saat näkyvyyttä bittitaivaan sinessä, somen sumeissa syvyyksissä ja median valtaväylillä. Tämän päivän citysaamelaiset ja jopa peräkylissä asuvat saamelaisaktivistit elävät tämän uuden ajan vahvimpina airueina. Heille totuus on niin kallisarvoista, että sitä ei kannata haaskata saamelaisten kulttuurista ja oikeuksista puhuttaessa kuin siteeksi.


Edellä kerrottu liittyy ajankohtaiseen tilanteeseen minun kotijokeni Tenon rantatörmillä. Tenon lohikantojen ahdinko on niin syvä, että lohenkalastus oli kokonaan kiellettyä viime kesänä. Kaiken tilanteen karuudesta kertoo se tosiasia, että lohikantojen tila vuonna 2021 oli jopa huonompi kuin vuonna 2020 (Jaakko Erkinaro/Lapin Kansa 3.6.2022), vaikka lohenkalastus oli kielletty koko Tenojoen vesistöalueella, vuonossa ja rannikon lähialueilla. Lyhyesti sanottuna Tenojoen ainutlaatuiset lohikannat vetävät kohta viimeisiään eli joutsenlaulu lähestyy.


Kiihkeimpiä saamelaisaktivisteja Tenon lohikantojen uhanalaisuus ei kiinnosta tippaakaan. He ovat haistaneet maailman valtamerissä uivien haiden tavoin veren pulssia kiihdyttävän maun suussaan. Viime päivien aikana eri medioissa julkaistujen  haastatteluiden perusteella syntyy epämiellyttävä kuva tilanteesta, jossa pieni joukko saamelaisia käy veristä kisaa siitä, kuka onnistuu tappamaan Tenosta sen viimeisen lohen. Puuttuu vain se, että kisan voittava henkilö palkittaisiin historian suurimman kulttuurin vaalijan tittelillä.


Luonnon monimuotoisuutta ja omaa ylivertaista luontosuhdetta korostavien henkilöiden sanomisten ja tekojen välissä on universumin levyinen aukko. Oman lohen himon asettaminen lohikantojen selviämistä tärkeämmäksi kulttuuriin vedoten on raukkamaista historian ja omien esivanhempien muiston häpäisemistä. 


Elämää 1700 -luvun tai 1940 -luvun Utsjoella ei voi verrata elämään Tenon törmällä vuonna 2022. Ennen vanhaan ihmiset elivät luonnosta ja luonnon ehdoilla. Pyyntitavat ja -välineet olivat nykyisiin verrattuna hyvin alkeellisia. Kukaan ei elänyt vuoden ympäri Tenon lohesta. Lohi ei ollut juhlava joulukala, vaan kausiluonteista arjen ruokaa alkukesästä myöhäiseen syksyyn. Tönkkösuolaus ja kuivaaminen olivat ainoat käytössä olleet tavat kalan säilyttämiseen. Huonona lohikesänä jokivarren ihmisten oli pakko hakea ruokakalat tunturijärvistä.


Tänä päivänä kukaan ei enää elä luonnosta eikä yksikään utsjokinen ole enää luonnon armoilla. Luonnon ehdoilla elävä kansa on siirtynyt viimeistä peräkamaripoikaa myöten nauttimaan lokoisista hetkistä selkää hivelevän pehmeällä sohvalla muodin mukaisen ilmalämpöpumpun unettavaa hurinaa kuunnellen. Suihkussa seisotaan lämpimän veden solinassa. Nuori polvi ei ole kuullutkaan kerran viikossa saunomisen tuomasta raikkaudesta, kun jalkapohjat jäätyivät pihasaunan jäisellä lattialla. Moni suurten ikäluokkien edustaja on jo vuosikymmeniä sitten unohtanut nuoruusvuosien Vesaisten tupailtoihin lähtöä edeltäneen pesulla käynnin, kun kainalot pestiin vadissa olleella kylmällä vedellä ja tukan ojennukseen pakottaminen vedellä kampaamalla oli ajankuvan mukainen "Never wash and go" -pesu.


Luonnon ehdoilla hengissä säilymisen kamppailu on vaihtunut myös Tenojokilaaksossa helppoon arkeen ja turvattuun toimentuloon. Iso osa poromiehenkin toimeentulosta kilahtaa tilille säästä ja lumipeitteen paksuudesta riippumatta. Vaikka joku taruolentomainen lohisaamelainen onnistuisi tappamaan Tenosta sen viimeisen lohen, ei kenenkään nälkäkuolema olisi päivääkään lähempänä.


Julma ristiriita syntyy siitä, että länsimaisen sivistysvaltion tarjoamat edut ja kannustimet kelpaavat jokaiselle tässä jokilaaksossa asuvalle. Kukaan ei enää elä lohesta eikä sen pyytämisestä. Lohesta on tullut ensisijaisesti väline, jota käytetään aina tilaisuuden tullen häikäilemättä ja häpeämättä omien etujen ajamiseen. Omien esivanhempien muiston häpäisynä minä pidän väitteitä siitä, että aina on toimittu samalla tavalla. Ennen vanhaan jokivarren ihmiset eivät yrittäneet tuhota lohikantaa viimeistä myöten. Elanto ja särvin haettiin muista luonnon antimista, jos Tenon lohikannat eivät elättäneet. Viime päivinä mediassa vauhkonneet henkilöt pitävät omaa intohimoaan brutaaliin lohien lahtaamiseen tärkeämpänä kuin ainutlaatuisten lohikantojen pelastaminen.


Pehmeällä nahkasohvalla kylkeä käännellessä on syytä miettiä useamman ajatuksen verran pahinta vaihtoehtoa. Mitä tapahtuu, jos lohikannat eivät vahvistu. Mitä seuraa, jos kymmenen vuoden kuluttua Tenoon nousee vain pari tuhatta lohta kesässä? Kuoleeko saamelaiskulttuuri lohen mukana? Pitääkö valtion maksaa kotikuntamme virkamiesjohdon ja kyläpoliitikoiden vaatimusten mukaisesti viisi miljoonaa euroa vuodessa hamaan tulevaisuuteen, maailman tappiin asti? Kunnanjohtaja Taina Pieski on esiintynyt julkisuudessa useita kertoja kertomassa lohen kalastuskiellon aiheuttaneen Utsjoen aluetaloudelle viiden miljoonan euron menetykset viime vuonna. Sama menetys on hänen mukaansa toteutumassa myös tänä vuonna.


Perjantain (3.6.2022) Lapin Kansassa oli koko aukeaman juttu Tenon tilanteesta.  Useampi haastatelluista henkilöistä väitti valtion aiheuttaneen Utsjoelle vuositasolla viiden miljoonan euron menetykset viime ja tämän vuoden kalastuskielloilla. Samassa yhteydessä he vaativat valtiota korvaamaan Utsjoelle lohen kalastuskiellon seurauksena aiheutuneet menetykset. Tässä asiassa herrojen ajatukset laukkaavat hölmölän kiertoradalla ikkunattoman torpan pimeässä perähuoneessa. Lohen kalastuskielto johtuu lohikantojen heikosta tilasta. 


Miten valtiolle voisi syntyä korvausvelvollisuus siitä, että se yrittää kaikin mahdollisin tavoin saada lohikannat säilymään ja toipumaan mahdollisimman ripeästi? Miksi valtion pitäisi maksaa maamme saamelaisimmalle talousalueelle korvauksia sen takia, että se pyrkii turvaamaan saamelaiskulttuurin säilymisen edellytykset? Miksi?


Väitteet aluetaloudelle kertyneistä ja yhä edelleen kertyvistä miljoonien menetyksistä haiskahtavat omiin muroihin kusemiselta viimeistään ratkaisuehdotuksia kuunnellessa. Kukaan ei ole vaatinut kalastusmatkailun sallimista, jotta matkailuyrityksien väitetty ahdinko helpottaisi. Päin vastoin, lukuisat henkilöt ovat todenneet kalastusmatkailijoiden olevan viimeisiä, joille kalastus voidaan sallia lohikantojen vahvistuttua riittävästi. Miten pakkopyydyksillä kalastamisen salliminen elvyttäisi Utsjoen yrittäjien ja kunnan taloutta? Miten kyläläisen itse pyytämä lohi voisi tuoda kylän kauppiaalle enemmän tuloa kuin lihatiskiltä ostettu naudan pihvi?


Perusasiat pitää olla hanskassa ja kotiläksyt tehtynä silloin, kun lähdetään ajamaan yhteisiä asioita. Vesialueiden osakaskunnilla on lakiin perustuva selkeästi määritelty tehtävä. Kunnan tai talousalueen työllisyyden hoito, alueella toimivien yritysten elinkelpoisuuden turvaaminen tai osakaskunnan jäsenten arvottaminen erilaisiin edunsaajaryhmiin eivät kuulu osakaskunnan tehtäviin.


Osakaskunnalla ei ole edes puheenjohtajaa, vaikka useampi henkilö on valinnut itsensä tällaiseen asemaan mediassa lisää näkyvyyttä ja omille sanoilleen painoarvoa saadakseen. Henkilöiden kannattaisi keskustella henkevästi oman osakaskunnan hoitokunnan puheenjohtajan eli itsensä kanssa peilin edessä. Osakaskunnan hoitokunnan puheenjohtaja vastaa siitä, että hoitokunta tekee sille kuuluvaa työtä eli toteuttaa osakaskokouksen päätöksiä kalavesien ja kalakantojen hoitoon liittyen.


Luottamuksen voi menettää vain kerran. Sen palauttaminen entiselleen ei ole mahdollista. Lainsäädännöllisestä inhimillisestä virheestä johtuva lohen kalastuskiellon voimaantulon viivästyminen on avannut portit itsekkyyden ja ahneuden hyökkäykselle. Ministeriön virkamiesten vetoomus lohenkalastuksesta pidättäytymisestä oli vahva ja perusteltu. On todella häpeällistä ja surullista, että muutama jokivarren ihminen koki sen yllytyksenä käyttää tilaisuus hyväksi. Tilaisuus tekee varkaan ja herättää kulkuttajan.


Norjan puolen reaktiot kertovat suuresta tyrmistyksestä ja luottamuksen menettämisestä utsjokisia kohtaan. Norjalaisilta ei riitä tippaakaan ymmärrystä kulkutusverkon maanantaina veteen laskevia, Alakönkään alla virvelillä viskovia eikä lohensoutua harrastavia kohtaan. Seuraavista neuvotteluista on tulossa mielenkiintoiset. Onnea matkaan! Graavilohta ei varmaankaan kannata ottaa neuvottelueväiksi. Se voi nostaa veren maun suuhun niillekin, joilla ei ole haiparven primitiivisiä toimintapoja.


Norjassa nostettiin jo eilen esille tarve muuttaa perusasetelma seuraavaa sopimusjaksoa neuvoteltaessa. Lohenkalastus olisi lähtökohtaisesti kokonaan kielletty koko Tenojoen vesistöalueella. Se sallittaisiin vain silloin, kun maat pääsevät yhteisymmärrykseen kalastuksen tasosta ja kalastusrajoituksista. Yhteisen sovun toteutumatta jääminen johtaisi kalastuskieltoon, vaikka joki olisi täynnä lohta.

Osa paikallisista kalastajista käytti tilaisuutta hyväkseen ja kalasti lohta kesäkuun alussa, vaikka lohikannat ovat vaarantuneet.

Teno tulvii, rannoilla kuohuu

Perjantai 27.5.2022 klo 23.50



Sadepisarat ropisevat voimalla vanhan lohitorpan ikkunoihin. Pihakoivut tanssivat jäntevää varttaan kovassa tuulessa puolelta toiselle taivuttaen. Lämpötila on neljä astetta plussan puolella. Alakuloisen harmaa ja alaston maisema on pukeutunut viimeisen vuorokauden aikana orastavan vihreään kesäleninkiin. Teno on virrannut talven kahleista vapaana jo parin viikon ajan. Lumet ovat hävinneet jokilaakson rinteiltä. Tuntureiden huipuilla ja ylärinteiden kuruissa lunta on vielä suurina laikkuina. Tenon vesi on noussut korkealle.


Kesä kuiskii nurkan takana, mutta lohikesästä ei ole tietoakaan. Lohikannat ovat niin syvässä alhossa, että lohenkalastuksen täyskielto on ainoa oikea vaihtoehto. Eri medioissa näkyvästi esillä olleet henkilöt perinnekalastuksen sallimisen vaatimuksineen edustavat pientä lohitalibanien vähemmistöä. Heidän vaatimuksensa ovat niin vastuuttomia, että niitä esille nostaneita lehtiä ei kannata käyttää edes vessapaperin korvikkeena takaliston pyyhkimiseen huussissa luontaisilla tarpeilla istuessa.


Saamelaisasioita käsittelevän totuus- ja sovintokomission viime aikaiset värikkäät käänteet ovat valitettavasti erinomainen esimerkki vääränlaisesta vallan käytöstä. Pieni, mutta äänekäs vähemmistö pyrkii kaikin tavoin kirjoittamaan historiaa uusiksi omien tavoitteiden ja etujen mukaisesti. On syytä muistaa, että totuus- ja sovintokomissio on perustettu saamelaisten vaatimuksesta. Asian valmistelu käynnistettiin neljä ja puoli vuotta sitten, lokakuussa 2017. Valtioneuvoston kanslia ja oikeusministeriö kartoittivat yhteistyössä Suomen saamelaiskäräjien kanssa, miten prosessi tulisi panna toimeen ja millainen riippumattoman komission tehtävän ja kokoonpanon tulisi olla.


Kesän 2018 aikana järjestetyllä kuulemiskiertueella saamelaisalueella ja maamme suurimmissa kaupungeissa keskusteltiin komission mandaatista, komissaareista ja heidän valintatavastaan sekä prosessin herättämistä ajatuksista. Totuus- ja sovintokomission mandaatti valmisteltiin vuoden 2019 aikana yhteistyössä saamelaiskäräjien ja kolttasaamelaisten kyläkokouksen kanssa. Valtioneuvosto asetti Saamelaisten totuus- ja sovintokomission 28.10.2021. Komission toimikausi jatkuu 31.12.2023 saakka. Komission työn tavoitteena on koota saamelaisten kokemukset Suomen valtion ja eri viranomaisten toimista ja siitä, millaisia vaikutuksia ja seurauksia toimilla on saamelaisille ja tehdä tämä tieto näkyväksi.


Pihakoivujen orastavat lehdet kasvavat lähipäivinä vauhdilla. Viimeiset lumet sulavat aikanaan kesän aurinkoisten päivien lämmössä. Yöttömän yön valo hellii jokilaakson eläväisiä. Elämä näillä raukoilla rajoilla, turvallisen natomaan ja alati köyhtyvän isänmaan rajalla jatkuu omalla painollaan. Utsjoen kunnan väkiluku laskee kilpaa kanssa kevättulvan, mutta se ei tunnu kiinnostavan ketään. Valittu kansa luottaa siihen, että Helsingissä riittää isoja reppuja ja kottikärryjä, joilla näille selkosille voidaan lähettää tukieuroja enemmän kuin ehdimme kohtuudella kuluttaa.

Rautupilkillä

Keskiviikko 11.5.2022 klo 22.30


Parin vuoden koronatauon jälkeen pääsimme perinteiselle pilkkireissulle Finnmarkin rautujärville.  Olosuhteet olivat vapun jälkeisellä viikolla hyvin talviset. Lunta oli vähemmän kuin useimpina talvina, mutta kulkukelit olivat talvisen kantavat. Kotijärvessä oli jäätä reilun metrin paksuudelta. Jään päällä oli lunta 10-20 cm.


Rautujärville pääsy viivästyi kovan myrskyn takia. Tunturialueiden yli kulkevat tiet olivat kiinni, joten jouduimme siirtämään ajopäivän seuraavalle päivälle. Tuuli ja lumisade hidastivat matkaamme. Ifjordin ja Lebesbyn välissä oli postirekka istahtanut jyrkässä ylämäessä. Rekkakuskia auttamaan pysähtynyt nuorgamilainen rakennusalan ammattilainen oli joutunut autossaan matkustajan rooliin auton perän liukuessa sivuttain ojaan. Minä pääsin sujuvasti rekan ohi. Pysähdyin sen yläpuolella kysyäkseni omasta autostaan ulos tulleelta Vesalta, tarviiko hän apua. Vesa hoputti minua jatkamaan matkaa, jotta en jäisi kiinni samaan sumaan.


Minulla ei ollut mitään ongelmia saada lyhyt-, mutta tervejalkainen saksanseisoja liikkeelle, vaikka peräkärryssä oli raskas lasti. Seurueemme toinen autokunta sen sijaan jätkähti tukevasti paikalleen, vaikka nousevan auringon maassa valmistetun citymaasturin olisi mainosten perusteella pitänyt edetä täyttä Ravia kaikilla neljällä kaviollaan. Osasyy vajavaiseen etenemiskykyyn saattoi toki johtua huonommista talvikumeista.


Raututorpalle vihdoin päästyämme jouduimme ahkeroimaan monta tuntia ennen kuin saimme lapioitua mökkiä esille niin paljon, että saimme oven auki. Mökin ympärillä oli kolmen metrin korkuinen lumikinos.


Ahkeroinnin jälkeen pilkkiviikko sujui antoisissa merkeissä. Kotijärven raudut ja taimenet eivät olleet oikein syönnillään, mutta saimme silti kokea lukuisia hienoja hetkiä pilkkiavantojen äärellä. Meidän seurueellemme pilkkireissun parasta antia ovat yhdessäolo, antoisat keskustelut, hyvä ruoka, leppoisat saunomiset ja luonnossa liikkuminen sen ihmeitä seuraten ja valokuvaten. Saalista otamme sen verran, kuin jaksamme paikan päällä syödä. Rautu on parhaimmillaan samana iltana valmistettuna. On turha, melkeinpä synti, raahautua Norjan rautujärville pyytämään silmät kiiluen ruokakalaa Savon sydänmaille vietäväksi.


Meidän reissuillamme ruokahuolto on turvattu. Mauri "Perho Kapteeni" Rääpysjärvi on saanut kehitettyä valmistamansa pyydöt niin hyviksi, että perunat voi panna kattilaan kiehumaan hänen lähtiessä pilkkireppu selässään järvelle. Sinipiika ja Keltapiika olivat avainsanoja viime viikon rautuillallisten menua valmistellessa. Niiden seurana oli joko Norolanin tai Tiuran rautupilkki.


Pilkkikausi Finnmarkin tuntureilla jatkuu vielä. Olosuhteet ovat edelleen hyvät. Mitä korkeammalle tunturissa noustaan, sitä talvisemmat ovat olosuhteet.

Tenovuonon jylhää kauneutta

Lankalauantai 16.4.2022 klo 20.10


Talven kauneimmat hetket ja parhaimmat kelit ovat pian käsillä Finnmarkin tuntureilla. Lunta on keskimääräistä vähemmän. Tunturiylängöllä tuuli on kasannut lunta paikoin parin-kolmen metrin paksuisiin nietoksiin. Alavilla mailla, jokilaaksoissa ja meren läheisyydessä on isoja alueita täysin lumettomina. Raudunpilkintään olosuhteet ovat hyvät. Liikkuminen on vaivatonta. Jäätä on kairattavaksi asti. Jatkovarsi auttaa pääsemään lähes joka paikassa jään läpi.


Sää ei suosi pääsiäisen viettäjiä. Lämpötila on pyörinyt nollan hujakoilla, asteen tai pari pakkasen puolella ja parhaimmillaan 4 astetta plussalla. Lumen pinta on ollut päivisin kosteaa nuoskaa. Murtomaa- tai tunturisuksilla hiihtäessä sukset uppoavat muutaman sentin. Missään ei tarvitse pelätä, että sukset uppoaisivat viittä senttiä syvemmälle.


Pääsiäinen on Norjassa kenties vuoden suurin ulkoilusesonki. Norjalaiset ryntäävät kilvan mökeilleen ja tunturihyteilleen pitkän viikonlopun tai koko viikon viettoon. Tänä pääsiäisenä Ifjordin ja Nordkinnin niemimaan tuntureilla on jostain syystä merkittävästi tavanomaista vähemmän liikkujia. Myös suomalaisia pilkkijöitä on normaalia vähemmän. Parhaat pilkkikelit ovat vasta aluillaan, joten suomalaisten pilkkijöiden suurin ryntäys tapahtuu lähiviikkoina.


Matkailupalveluiden suhteen Finnmark on kehitysmaa Suomen Lappiin verrattuna. Kehitystä on kuitenkin tapahtunut ja vauhti tuntuu petrautuvan. Erilaisia majoitusvaihtoehtoja tulee hissukseen lisää. Myös matkailijoiden tarvitsemien ohjelmapalveluiden tarjonta lisääntyy ja monipuolistuu hitaasti, mutta varmasti.


Meri elää koko ajan. Se näyttää eri vuoden- ja vuorokaudenaikoina hyvin erilaiselta. Pohjoinen Jäämeri on kauneimmillaan talvella. Merestä kohoavien tuntureiden valkoisena hohtavat rinteet korostavat veden tummaa synkkyyttä.


Tämän pääsiäisen tukikohdaksi valikoitui pieni Skjånesin kylä Nordkinnin niemimaan eteläreunalla, Tenovuonon läntisimmän sivuvuonon Hopsfjordenin pohjoisrannalla. Vuosia Norjassa töissä kulkiessani olen oppinut tuntemaan monia norjalaisia, jotka asuvat eri puolilla isoa Tenovuonoa. Olen päässyt tutustumaan vuonoon ja sitä ympäröiviin maisemiin huomattavasti aikaisempaa paremmin ja syvällisemmin. Tenovuono on erittäin kaunis vuono. Hopseidestä Skjånesiin johtavaa, vuonon kaunista rantaa seuraavaa tietä ajaessa on helppo todeta Hopsfjordenin kuuluvan ehdottomasti Tenovuonon kauneimpien alueiden joukkoon.


Tuuli vonkuu talon rakenteissa. Meri velloo levottomana, vaikka majapaikka on vuonon suojaisessa pohjukassa. Avomerelle on matkaa. Iltapäivällä tunturiylängöllä hiihtäessä tuulen voimakkuus oli yli kymmenen metriä sekunnissa. Illan aikana tuuli on voimistunut entisestään.

Tenon lohen onnenpäivä

Lauantai 2.4.2022 klo 23.15


Eilinen aprillipäivä oli Tenon lohille pitkästä aikaa valoisa ja toiveita nostattava.


Maa- ja metsätalousministeriö julkaisi lausuntopyynnön hallituksen esityksestä laiksi lohenkalastuksen kieltämisestä Tenojoen vesistössä vuonna 2022. Reilu kolme viikkoa sitten ministeriö pyysi lausuntoja asetusesityksestä, joka olisi vaarantanut heikentyneet lohikannat sallimalla sosiaalisin perustein paikallisten verkkokalastuksen parhaimpaan lohennousun aikaan heinäkuun alussa.


Ministeriön kelkka kääntyi ripeästi hohtavan valkoisella keväthangella. Apuna aikaisemmin liian raskaaksi todetun kivireen kääntämisessä olivat erinomaiset lausunnot. Erityisesti on kiittäminen oikeuskansleri Tuomas Pöystin ja Tenon kiinteistönomistajien yhdistyksen lausuntoja.


Oikeuskansleri otti tällä kertaa topakasti kantaa Suomen ja Norjan välisen Tenojoen kalastussopimuksen määräyksiin sekä kotimaisen lainsäädännön ja Tenon kalastusta rajoittavien säädösten voimaansaattamisprosessien lainmukaisuuteen. Tenon kiinteistönomistajien yhdistyksen lausunnossa painotettiin sitä, että vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta kuuluu kaikille. Julkinen valta ei voi vastuusta vapauttaa ketään henkilöä tai henkilöryhmää etnisen perusteen tai asuinpaikan perusteella. Sama koskee kalastuksessa myös eri pyyntimuotoja, ellei julkinen valta kykene osoittamaan, että jokin pyyntimuoto ei vaarantaisi Tenojoen luonnonvaraista lohikantaa. Yhdistyksen lausunto oli annetuista lausunnoista kaikkein vastuullisin.


Nyt lausuntakierroksella oleva lakiesitys on ilmiselvästi kirjoitettu nopeasti eikä sitä ole oikoluettu ajatuksen kanssa. Tekstissä toistellaan samoja asioita moneen kertaan. Sanavalinnat ja lauserakenteet eivät ole byrokraattisen hankalia vaan amatöörimäisen vaikeaselkoisia. Perusteluissa tuodaan esille asioita, joilla ei ole minkäänlaista tieteellistä pohjaa. Esimerkiksi muiden kalalajien pyynnin osalta on tarkoitus luopua väkäsettömien koukkujen käytöstä, koska paikalliset kalastajat kokevat ne omalle kalastuskulttuurille vieraiksi. Lakiesityksen perusteluissa kerrotaan myös, että lohen kalastuskiellon on arveltu lisäävän jopa pitkäaikaista masennusta ja itsemurhia. Tuskinpa ylenpalttinen juopottelu ja itsemurhat lisääntyvät, vaikka lohta ei saa kalastaa. 


Vaikeaselkoisesta tekstistä huolimatta lakiesitys on erinomaisen hyvä. Vaarantuneiden lohikantojen suojelu on nyt kaikkein tärkeintä. Loheen ja lohien tappamiseen perustuvan saamelaiskulttuurin harjoittaminen vaikeutuu merkittävästi, jos lohet loppuvat Tenosta.


Lakiesityksen perusteluissa kohdassa 4.2.2 "Yhteiskunnalliset vaikutukset" on seuraava lause: "Tenon lohikantojen pienenemisestä huolimatta paikallisten kalastajien pyytämällä lohella on suuri merkitys alueen kotitalouksille ruokakalana ja matkailuelinkeinon suorana tai välillisenä tulonlähteenä, vaikka alueella ei olekaan kalastuslain 4 §:n 17 kohdan mukaisia kaupallisia kalastajia". Kalastusasioista vastaavan ministeriön laatimassa hallituksen lakiesityksessä tuo lause on hyvin merkittävä ja jopa historiallinen. Lakiesityksen kirjoittaneella ministeriön virkamiehellä on hyvin tiedossa se, että EU:ssa kalan myyminen on sallittua ainoastaan kaupalliseksi kalastajaksi/ ammattikalastajaksi rekisteröityneelle henkilölle. Kaikki muu kalan myynti on laitonta eli harmaan talouden toimintaa. Ministeriö siis tunnustaa todeksi sen, että osa verkoilla pyydetyistä lohista myydään ilman kuittia.


On lähestulkoon ainutkertaista, että ministeriö perustelee laittoman toiminnan tärkeyttä ja pyrkii löytämään keinot sen turvaamiselle ja jatkumiselle myös tulevaisuudessa. Tällaisia ministeriön esilletuloja soisi tapahtuvan myös muilla arkisen elämän osa-alueilla ;)


Monimutkainen asia on syytä tiivistää ja yksinkertaistaa, jotta se on helpommin ymmärrettävissä. Edellisessä ministeriön laatimassa asetusluonnoksessa paikallisille verkkokalastajille olisi sallittu lohenkalastus, vaikka Tenon lohikannat ovat niin huonossa jamassa, että ne eivät kestä minkäänlaista kalastusta. Jokialueen kalastuksen salliminen olisi avannut Pandoran lippaan. Kalastus olisi pitänyt avata seuraavaksi vuonokalastajille ja merellä kalastaville. Lopputuloksena Tenon lohikannat olisivat romahtaneet niin alas, että niiden elpyminen kestäisi todella kauan.


Norjan ympäristöministeriö on vaatinut lohenkalastuksen täyskieltoa. Nyt lausuntokierroksella oleva lakiestys sekä vastavuoroisesti tulevat Norjan kalastuskiellot antavat lohikannoille merkittävästi paremmat mahdollisuudet voimistua.


Jokaisen lohikannoista huolissaan olevan henkilön on syytä kaivaa esille parin-kolmen viikon takaisia lehtijuttuja ja digitaalista uutisantia. Myös ensi viikolla joka tuutista suoltuvia kannanottoja kannattaa lukea ajatuksella. Verkkokalastuksen puolustajat vaativat edelleen itselleen oikeutta pyytää lohia, vaikka lohikannat eivät kestä vähäistäkään kalastusta.

Kun mikään ei riitä

Perjantai 11.3.2022 klo 22.20


Suomen ja Norjan väliset neuvottelut ensi kesän kalastusrajoituksista ovat edenneet niin pitkälle, että valtioneuvoston asetus on lausuntokierroksella. Alkuviikosta julkaistu esitys on saanut kielteisen vastaanoton lähes kaikilta, joita lohenkalastus Tenojoella kiinnostaa.


Suurinta ääntä on pitänyt kaikkein pienin kalastajaryhmä eli pakkopyydyksillä pyytävät. Heidän mielestään valtiot syyllistyvät pilkantekoon sallimalla pakkopyydyksillä kalastamisen tilanteessa, jossa Tenojoen lohikannat ovat vaarantuneet. Tutkimusten mukaan Tenojoen lohikannat ovat niin heikossa kunnossa, että ne eivät kestä minkäänlaista kalastusta. Kutukantatavoite ei toteudu edes tilanteessa, jossa kalastus olisi kokonaan kiellettyä. Urheilukalastajat, sekä paikkakunnalla asuvat että kalastusmatkailijat, ovat puolestaan tyrmistyneitä verkkokalastuksen sallimisesta.


Tarkennettakoon hieman edellä kirjoittamaani pakkopyydyksillä kalastavien suhtautumista esitettyihin rajoituksiin. Maa- ja metsätalousministeriön perusteluissa todetaan lohikantojen tilan olevan jopa viime vuotista huonompi. Siitä huolimatta ministeriö haluaa sallia paikkakunnalla asuville kalastusoikeuden omistaville mahdollisuuden kalastaa lohia verkoilla, mikä nostaa heidät ryhmänä kaikkien muiden yläpuolelle. Syyksi ministeriö kertoo viime vuotisen lohenkalastuskiellon negatiiviset vaikutukset paikallisille ihmisille ja perinteisten kalastustapojen säilymiselle.


Taivas varjele, mitä sieltä tulee! Täyttä tuubaa, ajankuvan mukaisesti silkkaa hevonpravdaa ministeriön virkamiesten levittämänä. Tenojoen ainutlaatuiset lohikannat taantuvat melkein yhtä ripeästi kuin ruplan kurssi. Silti ministeriö haluaa sallia kalastuksen parhaimman lohennousun aikaan pyyntimuodoilla, joilla ei ole mahdollista toteuttaa valikoivaa kalastusta.


Erikoisinta ministeriön tiedottamisessa on väite verkkokalastuksen ajoittamisesta kalastuskauden loppuun, jolloin verkkoihin kuolee vain tittejä.  Näin valkoisia valheita on totuttu kuulemaan vain maailman pateettisimman valehtelijan, ulkoministeri Lavrovin suusta. Lausuntokierroksella olevassa asetuksessa verkkokalastus on sallittua 4.-13.7.2022 välisenä aikana. Jokainen lohenkalastaja tietää, että Tenojokeen nousevien lohien nousuhuippu sattuu juuri tuohon ajankohtaan.


Kansalaisten on voitava luottaa julkisen vallan käyttöön kaikissa tilanteissa ja olosuhteissa. Julkisessa hallintotehtävässä ja julkisen vallan käytössä on aina noudatettava tarkoin lakia. Myös julkisoikeudellisissa yhdistyksissä sovelletaan hallintolakia niiden hoitaessa julkisia hallintotehtäviä.


Hallintolaissa on määritelty viisi hallinnon oikeusperiaatetta, joista ensimmäinen on yhdenvertaisuusperiaate.


Toinen on tarkoitussidonnaisuuden periaate eli velvollisuus käyttää viranomaisen toimivaltaa yksinomaan lain mukaan perusteltuihin tarkoituksiin ja kielto käyttää harkintavaltaa väärin.


Kolmas on objektiivisuusperiaate, jonka mukaan viranomaisen toimien on oltava objektiivisesti perusteltavia ja puolueettomia.


Neljäs on suhteellisuusperiaate, jonka mukaan viranomaisen toimien on oltava oikeassa suhteessa laissa määriteltyyn päämäärään nähden.


Viides on luottamuksensuojaperiaate.


Yle ja useat lehdet ovat uutisoineet hallituksen esityksestä. Kaikkien julkaistujen uutisten näkyvin teema on ollut paikallisten verkko- ja patokalastajien närkästyminen heidän mielestään liian lyhyestä kalastusajasta. Kun mikään ei riitä -lause kuvaa yksiselitteisesti heidän suhtautumistapaansa. Ainoa ryhmä, jolle kalastus sallitaan, pitää sitä pilkantekona. Uutisissa on esiintynyt Utsjoen kalatalousalueen hallituksen puheenjohtaja Mika Aikio.  Hän kertoi esimerkiksi Iltalehden haastattelussa 10.3.2022, että paikallistason neuvotteluista norjalaisten kanssa esityksenä oli vielä pidempi verkkokalastusaika.


Tenon kalatalousalue on julkisoikeudellinen yhdistys, jonka pitäisi noudattaa tarkasti lakia ja julkisen hallinnon oikeusperiaatteita. Suomen ja Norjan valtioiden tutkimuslaitokset ovat kertoneet Tenon lohikantojen olevan niin heikkoja, että ne eivät kestä kalastusta. Ministeriön ja paikallisen kalatalousalueen pitäisi noudattaa lakia ja tehdä kaikkensa lohikantojen suojelemiseksi. Yhden kansanryhmän etujen ajaminen luonnonvaraiset lohikannat vaarantaen ja muiden kalastusoikeuksien haltijoiden oikeudet polkemalla ei kuulu kalatalousalueen, eikä ministeriön lakisääteisiin tehtäviin.

Kalastus Tenojoella 2022, Tenon kalastussääntö 2022, Tenojoki, lohensoutu

Vedenjakajalla

Lauantai 5.3.2022 klo 23.30


Maaliskuun alun päivä Tenojokilaaksoa ympäröivillä tuntureilla oli todella antoisa. Korvia hellivä hiljaisuus ympäröi meitä hiihtoretken evästauolla Borsejohkan varressa Lindovárrin kupeessa. Nousimme tunturiin Osman lähtöpaikan yläpuolella Tenoon laskevan Jounitjoen jokilaaksoa pitkin. Hiihtokeli oli erinomainen. Tenojokilaakso oli paksun pilviverhon peitossa. Kevyttä, hieman kosteaa lunta satoi kohtalaisesti. Jounitjoen latvoille päästyämme lumisade lakkasi. Pilviverho rakoili paljastaen Naton sinitaivaan ja eteläisellä taivaalla, rakkaan ja vapaan isänmaamme yllä lämpimästi paistavan auringon.


Jounitjoen ja Borsejohkan välisellä tievalla valokuvia ottaessa ajatukseni karkasivat kaikkien maailman kansakuntien huomion keskipisteenä olevan Ukrainan tilanteeseen. Viimeisen reilun viikon aikana olen saanut valtavasti ajantasaista tietoa ennen kaikkea Ukrainasta, mutta myös Venäjältä. Venäjän raakalaismainen hyökkäys naapurimaahan on toki näkynyt myös mediassa, mutta minä olen saanut kaikkein karmeimmat kuulumiset suoraan niiltä henkilöiltä, joiden puhelinnumero on tallennettu minun omaan kännykkääni.


Kenelläkään ei pitäisi olla minkäänlaista epäilystä Ukrainan maaperällä käynnissä olevan sodan syyllisestä. Venäjä hyökkäsi Ukrainaan jo vuonna 2014. 24.2.2022 Venäjä käynnisti täysimittaisen sodan. Venäjän diktaattori kuvitteli Ukrainan valtaamisen sujuvan yhtä jouhevasti kuin hänen edeltäjänsä Stalin kuvitteli Suomen nujertamisen sujuvan loppuvuodesta 1939.


Tapasin kesäkuussa 2008 vaatimattoman lohitorppani rajanaapurin, joka oli jatkosodassa ansioitunut lentäjä. Hänen sotataipaleensa alkoi talvisodan sytyttyä Suomussalmella Raatteentien taistelussa. Hän kertoi minulle Neuvostoliiton 44 divisioonan täystuhosta Kainuun sydänmailla lumen ja pakkasen kourissa. Neuvostoliiton tuhottujen sotilaskolonnien varusteista löytyi trumpetteja myöten kaikki voitonparaatissa Oulun torilla tarvittavat välineet. Raatteentiellä kovassa pakkasessa henkensä menettäneille sotilaille trumpeteista ei ollut hyötyä. He kuolivat turhaan suuruudenhullun venäläisen diktaattorin takia.


Historialla on paha taipumus toistaa itseään, vaikka olosuhteet vaihtuisivat roudasta rospuuttoon. Ukrainan viljavainioilla, slaavilaisen kulttuurin vanhimmissa kulttuuriympäristöissä kuolee nyt turhaan joka päivä satoja ihmisiä suuruudenhullun venäläisen diktaattorin takia.


Työskentelin 1990 -luvulla seitsemän vuotta kalastusoppaana ja matkanjohtajana ensin Neuvostoliitossa ja sen jälkeen Venäjällä. Siellä opin tuntemaan hyvin taiteilija-kirjailija Sven Lokan. Hänen laaja sivistyksensä ja valtava tietomääränsä Neuvostoliitosta avarsivat minun maailmankuvaani itäblokista todella paljon. Venäjän historiaa ja kulttuuria tuntemattoman länsimaisen henkilön on täysin mahdoton ymmärtää venäläistä maailmankuvaa. Totalitäärisessä itänaapurissamme fiksut ja älykkäät henkilöt on elimoitu jo vuosisadan ajan heti, jos he ovat arvostelleet tai kyseenalaistaneet järjestelmää tai valtiojohdon toimintaa. Pelko on iskostettu jokaisen elossa olevan venäläisen sielunmaisemaan jo äidinmaidossa.


Miksi minä, utsjokinen kalastusopas kirjoitan blogissani Venäjän hirmuhallitsijan ja hänen johtamiensa sotajoukkojen rikoksista ihmisyyttä ja viatonta veljeskansaa kohtaan? Vastaus on yksinkertainen. Jokainen vastuuntuntoinen ja oikeudenmukainen ihminen tuomitsee Venäjän aloittaman sodan, Venäjän sotilaiden rikokset siviiliväestöä, viattomia naisia, lapsia ja vanhuksia kohtaan sekä toisen maan suvereniteetin loukkaamisen.


Hirmuhallitsija Putinin barbaarinen sota on muistuttanut karulla tavalla, kuinka kallisarvoinen ja hyvä avoin ja vapaa yhteiskunta on. Jokaisen suomalaisen pitää puolustaa sitä. Sanat ovat kirjailijan vahvin ase.  Vapaassa, demokraattisessa yhteiskunnassa sanojen käyttäminen on itsestäänselvä perusoikeus. Itänaapurissa minä joutuisin tämän kirjoituksen takia tiilenpäitä laskemaan pitkäksi aikaa. Muurarina tosin tiedän, että tuokin ilmaisu on pelkkää propagandaa: Venäjän vankisellien seinät on tehty mikrobetonista.


Natomaa Norjan tuntureilla maaliskuisen auringon lämmössä Tenon kahden sivujoen välisellä vedenjakajalla hiihdellessä olisi luullut lohimiehen tunteneen olonsa levolliseksi, mutta ei. Koivikkoisen tievan päällä oli helppo ymmärtää, että vesi joutuu valitsemaan laskusuunnan joko Jounitjoen tai Borsejohkan suuntaan. Ukraina on valitettavasti vedenjakaja sivistyneen maailman ja barbaarisen Venäjän välillä. Meistä jokainen joutuu valitsemaan, kummalla puolella vedenjakajaa haluaa seisoa.


Ukrainalaisten veri virtaa vuolaana vapaan isänmaan puolesta. Ukrainalaisten veri virtaa vapaan Euroopan, vapaan Suomen puolesta. Myös sinun puolestasi. Tänään.

Silta tuntemattomaan

Sunnuntai 30.1.2022 klo 22.50


Vuosi 2022 on alkanut poikkeuksellisen suuren epävarmuuden ja levottomuuden ilmapiirissä. Suomen lähialueilla väreilee vuosikymmeniin suurin epävarmuus itäisen naapurimme pullistellessa sotilaallisella voimalla naapurimaita uhaten. Maailma kamppailee edelleen koronapandemian kurimuksessa. Kotimaassa viime viikko huipentui aluevaaleihin, joiden äänestysprosentti jäi alhaiseksi. Vain 47,5 % äänioikeutetuista käytti äänioikeuttaan, vaikka pelipöydässä oli 21 miljardin euron potti.


Maailman myrskyjen rinnalla elämä Tenojoen törmällä tuntuu lokoisalta oleilulta rauhan tyyssijassa. Lohettoman kesän jälkeen kaikki kansalaiset ovat tässä jokilaaksossa tasa-arvoisia. Suurin osa jokivarren asukkaista ymmärtää lohenkalastuksen kieltämisen välttämättömyyden. Vain kourallinen ihmisiä ei suostu ymmärtämään tilanteen vakavuutta. 


Tenon lohenkalastuksen tulevaisuus on täysin sidoksissa lohikantojen vahvistumiseen. Ilman elinvoimaisia lohikantoja ei ole myöskään lohenkalastusta. Yhtälö on yksinkertainen ja helppo.  Suomi ja Norja ovat sitoutuneet vahvasti Tenon lohikantojen elvyttämiseen. Aika on vallitsevassa tilanteessa lohen paras ystävä. Yksittäisen ihmisen oikeuksilla, vaatimuksilla tai mielihaluilla kalastuksen aloittamiseen ei ole minkäänlaista painoarvoa lohikantojen turvaamisen rinnalla. Kaikkien Norjan lohijokien yhteenlaskettu nousulohien määrä on laskenut koko 2000 -luvun ajan. Lohikantojen tulevaisuus on paksun hämärän peitossa. 


Minä pidän lohenkalastuksen täyskieltoa perusteltuna ja tärkeänä lohikantojen vahvistamisen turvaajana. Omalta osaltani olen päättänyt jo viime syksynä, että en kalasta Tenon lohta lohikesänä 2022 enkä myöskään vuonna 2023, vaikka kalastus sallittaisiinkin. Kuinka moni patokalastaja tai kulkuttaja on valmis vapaaehtoisesti tekemään samanlaisen päätöksen?


Täysrauhoitus on siis tuonut tasa-arvon lohenkalastajien keskuuteen. Kunnallisessa päätöksenteossa tasa-arvolla ja oikeudenmukaisuudella ei näytä olevan puolustajia. Utsjoen kunnan tekninen lautakunta ja kunnanhallitus ovat kunnostautuneet oikein urakalla hölmöilyn jalolla saralla. Kaavamääräyksillä sekä maankäyttöä ja rakentamista säätelevillä lailla on pyyhitty takamusta niin ahkerasti, että lemu on leuhahtanut Rovaniemen markkinoille asti.

Tana brun uusi silta, Tenojoki, Tenon lohilaskuri

Tero Ronkainen 29.10.2022